SOC, toinen kisapäivä

Toinen kisapäivä valkeni kirkkaana. Yön lumisateen ja pakkasen jäljiltä lumi oli eilistä kuivempaa. Sisun juotto 1,2 l reilu neljä tuntia ennen starttia. Kisapaikalla suksien voitelu nyt vähän paremman kaavan mukaan. Sinisellä pohjan puhdistus. Alle Vauhdin LF vihreä. Sitten HF sininen ja pintaan Vauhdin pulveri hfC 21.1. Kantaan Holmenkol kuvioraudalla 0.3 havu. Valmistautuminen meni tänään ihan ok. lämmittelykierrokselta meinas vaan tulla kiire starttiin, mutta just ehdin.

Sisu juos eka kympin ihan mukavaa kyytiä. Lähes parasta Sisua. Stadionin lähellä, kun vastaan tuli viereisellä baanalla muita, alkoi ongelmat, lumen syönti, hangessa kieriskely, ja stadionille piti vielä vääntää komeat paskat, mitä kuuluttaja tietysti innostui selostamaan. Toiselle kierrokselle lähtö oli pehmeää, hetken jo mietin oliko Sisu väsynyt. Minuutin takaa startannut tuli ohi siinä vaiheessa, kun ainakin pari minuuttia oltiin hidasteltu. Mentiin sen perässä kilometri. Vauhti oli niin helppoa, että aloin kannustaa Sisua ohi ja 1km peesauksen jälkeen ohi päästiin ja taas mentiin oikeaa kisavauhtia. Sisu yltyi suorastaan juoksemaan kovaa! 13-15km tultiin sitten 2.11 kovempaa kuin se takaa ohittanut kaveri. Maalisuoralla oli pari hidasta B koiraa edessä joiden ohittaminen oli vaikeaa ja vähän käveltiinkin. Maalissa Sisu oli virkeä. Kova jätkä! Vaan, kun juoksis täysillä muuallakin kuin metsän siimeksessä ja tunturien laella. Sijoitus kolmas. Konkari Marko Viitahalme voitti Spotilla, toinen oli Ruotsin Mikael Henrikson 42s Markon takana ja me sekunnin Mikaelin takana.  Jotta semmosta. Kakkoseen Sisu on loistava.  Juoksee riiviömäisesti. Yksin on vähän vaikeeta välillä.

Kisan jälkeen voitelin sukset ja pulkan uudestaan. Seuraavan päivän startti tulee olemaan kellojen siirron takia kaksi tuntia tätä päivää aikaisemmin.

Illalla oli palkintojenjako ja syömistä. Ihan lepposaa meininkiä. Viitahalmeiden juniori Markus oli rauhallinen pikkuvesseli. Ihan suorastaan kisakonkari otteista päätellen.

Huomenna lähden Yusella yhdistettyyn. Kovaa hommaa, eka 7,5 km pulkalla ja sitten sama kierros narulla perään. Viimeset nousut stadionille on raakaa touhua. Samat baanat kuin maailmancupissa sileän hiihdossa, mutta viimeisin jyrkkä nousu on osittain kierretty.  Kait se on Yusella lähdettävä heti kärkeen työntämään, kun poika on kunnossa. Siinä vaan tietty mietityttää miten ite jaksaa mäet toisella kierroksella.  Ehkä pitää lyöntiä vähän rajottaa ekakiekalla. Jotta huomiseen...

Kiiruna SOC, Scandinavian Open Championship

Tämä vuosi piti olla välivuosi kisojen suhteen. Niin siitä oli hyvin muodostumassakin, kun syksyllä akillesjänerepeämän vuoksi  pidin kolme kuukautta juoksutaukoa ja en treenannut koiria kertaakaan. Joulun jälkeen, kun oli hienot hiihtokelit kävin pari kertaa hiihtämässä koirien kanssa ja huomasin taas miten kivaa se on. Tammikuun alusta olen sitten treenannut koiria höntsäilemällä 2-3 kertaa viikossa.  Treeni on toki koirille ollut kovaa, mutta suunnitelmallisuus on tällä kertaa ollut lähinnä uusien ideoiden miettimistä ja kokeilua. Koirat  ovat kehittyneet huimasti. Yuse on paremmassa kunnossa kuin koskaan ja Sisu juoksee sen parina huikean hyvin. Sisu on kehittynyt yksin vetämisessä ja treeneissä se on mennyt useasti todella hyvin. Merri on ollut apukoirana. Se on juossut intervalli- ja heat -treeneissä poikien parina viimeisissä vedoissa. Nopea narttu tuo hyvin intoa jo vähän väsyneen uroskoiran viimeisiin vetoihin.

SOC haave alkoi herätä tammikuun lopulla, kun vaikutti, että koirien kunto kehittyy nopeasti.

Maaliskuun puolivälin jälkeen ovat hiihtokelit Kuopiossa koirahiihtobaanoilla olleet surkeat. Vähän ollut haastetta miettiä treenit kahdelle viimeiselle viikolle. Niitä taisi sitten tulla kolme yhteensä.

Kisareissu alkoi perinteisesti. Torstaina oli tarkoitus ajaa töiden jälkeen Kiirunaan.  Ajattelin lähteä ajoissa töistä, mutta yllättäen tietotekniikka petti ja jouduin tekemään perushommia nomaalia hitaammin. Varasin majoituksen illaksi Kiirunan Camp Ripanilta, jota järjestäjä oli suositellut. Pääsin lähtemään ajamaan vasta lähellä seisemää illalla. Matka joutui hyvin, mutta Kemin jälkeen alkoi ankara väsymys. Torniossa tunsin etten ole enää ajokunnossa. Onneksi pääsin nukkumaan appiukon luo. Laitoin nukkumaan yhden tienoissa ja kello oli soimassa viideltä. Aamu oli jo valjennut. Tornio oli hiljainen. Oli mukavalähteä ajamaan tyhjää tietä kohti pohjoista. Olin aikonut juottaa Yusen hyvin jo matkalla. Pian huomasin, että vesipönttö oli jäänyt kotiin.  Koko reilun 300km matkalla Torniosta Kiirunaan ei ollut yhtään paikkaa mistää ottaa tai ostaa vettä. ÖverKalixissa risteyksestä kiihdyttäessä vanha kunnon Avensis päästi tehot koneesta. Vanha juttu..moottorin sähköisessä ohjainjärjestelmässä jotain vikaa..se pitäisi poistua, kun ottaa hetkeksi virrat pois. Sama juttu toistui viisi kertaa, mutta lopulta, kun oli silitellut rattia ja taputtanut hellästi kojelautaa Avensin kiitti ja kone hörisi taas normaalisti.

Jällivaaran jälkeen alkoi nousu ison vaaran yli. Lunta vaaran päällä oli paljon, liikennemerkeistä näkyi vain yläreuna lumikinoksen keskellä. Avensiksen kytkin kesti nousut hyvin. Olin vähän jännittänyt sitä, koska kytkin oli luistanut ajossa ensimmäisen kerran jo lähes pari vuotta ja 30 000km aiemmin.

Edellisenä päivänä tekemäni toimintastrategia meni ajomatkalla totaalisti uusiksi. Aina, kun uusi ongelma ilmaantui, meni prioriteetti ja toimintalista uusiksi. Yusen juottamiseen alkoi tulla jo kiire. Kiirunaan saavuttua meni ICA markettiin ostamaan vettä tai kanisteria. Kumpaakaan ei löytynyt. Yuse oli juotettava välittömästi, että se ehtisi pissata kunnolla ennen starttia. Vesihyllystä löytyi kahta erilaista hiilihapotonta kivennäisvettä, joiden tarkempi tarkastelu osoitti, että Mg, Na, K ja Ca määrät olivat hyvin pieniä, kyseessä oli norjalainen lähdevesi.  Eikun siitä Yuselle vettä juottoon.

Olin kisatoimistossa ensimmäinen ilmottautuja. Sitten lähdin suksien huoltoon. Kiirunassa oli ollut edellisenä päivänä hyvin kuivaa ja yöllä oli ollut reilu pakkanen. Minulla oli juuri hiotut sukset (Kuopion raastinrautakelien jällkeen sukset oli ollut pakko käyttää hiottavana) ja pohjustus oli tekemättä. Ajanpuutteessa olin miettinyt yksinkertaisimman voitelustrategian, joka vielä kuivalla pohjoisen lumella voisi olla loistava kisavoitelu. Alle pohjavoide, seuraavaksi Vauhdin LF vihreä (tässä olisi varmaan perus sininen kuitenkin ollut parempi) ja pintaan TOKOn sininen LF. Se on loistava kylmällä kuivalla kelillä. No, se alkoi kuitenkin sataa kosteaa lunta kesken voitelun, enkä enää kerinnyt muuttamaan strategiaa. Onneksi V-P Pyörälä laittoi suksiin kunnon havukuvioinnin kantaan. Onnistunut kuviointi voi vaikuttaa luistoon yhtäpaljon kuin voitelu.  Omat kuvioraudat olivat autossa kaiken romun seassa melkein tallessa. Oma syöminen oli jäänyt heikolle. Jossain välissä soitin Camp Ripanille, etten tullutkaan yöllä, vaan tulisin sitten päivän mittaan kisan jälkeen. 800km ajomatka, huonot yöunet ja huono syöminen ei ollut paras lähtökohta kisaan. Mutta fiilis oli ollut koko päivän hyvä. Tavoitteena oli päästä ajoissa kunnialla starttiviivalle. Homma onnistui.

Yuse lähti painamaan kierrokselle hyvin. Olin ehtinyt hiihtää lämmittelynä vain 5km lenkin. Minulla oli Merri mukana, että olisin sen kanssa käynyt kiertämässä 10km lenkin ennen kisaa. Koiria ei päästettu radalle. Baana oli loistavassa kunnossa. Korkeuseroa mukavasti ja paljon tiukkoja mutkia. Yuse kiskoi pulkkaa todella hyvin ja sain ohjattua sen ilman kaatoja kaikki mutkat. Stadionilla toiselle kierrokselle lähtö oli hieman haastava. Tulin kuitenkin pitkällä narulla, koska uskoin Yusen kuuntelevan ohjeita. Aisaan meneminen yleensä oli sen kanssa vaikeaa, koska sillä on sitten tapana pysähtyä. Toiselle kierrokselle mentii aivan lähtöviivan vierestä. Juuri, kun olimme lähtöviivan kohalla lähetyskone piippasi ja Yuse otti äkkihypyn oikealle ja pulkka haukkasi yhden latumerkin sisään. Sain pulkan nopeasti irti ja lähetin Yusen uudestaan liikkeelle. Kuuluttaja oli selostanut koko stadionille tulon ja ihmetteli kuinka hyvin koira toimi, kunnes tärähti. Toinenkin kierros meni hienosti; koiralla. Minulla oli reidet ihan tukossa. Huono valmistautuminen tuntui päivän kunnossa. Olimme startanneet ensimmäisenä tyhjälle baanalle ja tulimme ekana maaliin. Muut miehet tulivat kaukana perässä. Maija Nivala voitti naisten pulkkasarjan, toinen oli Saara Loukkola sekunnin perässä ja kolmas Maria Viitahalme ja sen jälkeen liuta ruotsalaisia.  Elikkäs Yusesta tehtiin sitten SOC voittaja pulkassa!

Kisan jälkeen palautusruoka Yuselle ja palkintojenjaon jälkeen lähdin kaupungille syömään. Sitten tulin mökille perkaamaan tavaroita autosta. Mökissä istahdettuani alas taju lähti väsymyksen vuoksi pari kertaa. Uni tuli kyllä ihan salamanopeasti.

Sitten lähdin etsimään leirintäalueen saunaa. Sen piti olla jossain alhaalla... Ajelin ympäriinsä, mutten löytänyt sitten räsähti, olin ajanut Aven kunnolla lumihankeen. Lumi oli niin valkoista, että viistoja penkkoja ja tienreunoja oli vaikea erottaa lumisateessa. Kaivoin Fiskarsin lapion koirakärrystä ja selvisi, että Ave oli puoliväliin asti kiilautunut kovan hankiaislumen päälle, ja eturenkaiden alla oli puolimetriä höttölunta... Tunnin kaivettuani Ave oli pikkuhiljaa nytkähdellyt alaspäin ja eturenkaat tapasivat jo maata. Sain kuin sainkin auton hangesta. Siinä vaiheessa piti lähteä juottamaan Sisua seuraavan päivän starttiin. Mutta pääsin  saunaankin ja hyville löylyille! Eiköhän tässä vielä huomiseenkin kisaan selvitä. Huomenna Sisulla naru 15km. 

Jämi SM

Jämin Sm-kisoista on näkynyt ja kuulunut monenlaisia mielipiteitä. Reitti on hengenvaarallinen, baana oli loistava, huippukunnossa, jäinen...

Tavesilla oli ollut hirveän huonoa tuuria sään kanssa aikaisempien SM kilpailujen kanssa. Nyt kaikki toivoimme hyviä kisoja.

Itse ajoin perjantaina yöllä 600 km tullakseni kisoihin. Välivuosi valjakkohiihdossa oli talven mittaan vaihtunut iloiseenseen treenaamiseen.  Olin vakuuttunut viimepäivien järjestäjiltä saadun tiedon valossa, että  ladut ovat ainakin hiihdettävät. Matkalla kisapaikalta tuli uutta tietoa. Reitti on paikoin täysin jäässä ja  pohjaa ohuelti. Keskusteltuani viiden reittiin tutustuneen kilpailijan ja ylituomarin kanssa päätin kääntyä kotiin. Olin aikonut kisata kaverin koiralla, jota olin treenannut SM kisaa varten. En haluaisi vaarantaa koiran terveyttä, varsinkaan kun se ei ole oma. En missään nimessä kehtaisi mennä pokkaamaan mitalia, jos kovimmat kilpakumppanit jää pois reitin vaarallisuuden vuoksi.

Jälkikäteen olen päätellyt kolme varmaa asiaa kisoista ja reitin kunnosta:

1.       Se ei ole ollut huippukunnossa

2.       Se ei ole ollut hengevaarallinen

3.       Reitti on ollut lauantaina huono huippukilpakoiralle

Ja mahdollisesti reitti on voinut vaarantaa koirien terveyden lihasrevähtymäriskin ja tassuvammojen vuoksi. Ymmärsin, että koirat tarkistettiin varsin huolellisesti ennen kisaa. Tarkistettiinko koiria kisan jälkeen? Jos olisi tarkistettu, olisimme voineet todeta oliko kilpailu turvallinen koirille, vai vaarantuiko niiden terveys ja oliko jotain eläinsuojelullisesti arveluttavaa.

Ylilyöntejä on ollut nähtävissä puolin ja toisin. Jäätikön voi yleensä kiertää hiihtämällä ja koiraa ohjaamalla, jos se on toisessa reunassa ja ohjaaja muistaa reittiin tutustumisesta missä kohtaa pahat paikat on.  Sitä en ymmärrä miten näitä reittejä on kutsuttu loistaviksi. Aloittelijoilla ei tietysti ole tietoa ja osaamista arvioida. Kokeneet tekevät kehumisen kiusaamisena ja pillkana niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat ajatelleet koiriensa terveyttä ja kisakuntoa.

Koirien kannalta yksi asia on varma: Tämmösillä liukkailla reiteillä ei huippukisakoiria tehdä. Yksikin paha liukastuminen kovassa vauhdissa alamäessä voi heikentää koiran maksimivauhtia seuraavissa kisoissa. Paljon hyviä kisakoiria on pilattu huonoilla reiteillä treenatessa ja jopa kisoissa. Jos joku pohtii koiransa yllättävän pehmeätä menoa vauhdikkailla osuuksilla syynä on monesti huonot treenit (kisat) liian kovilla vauhdeilla ja mahdollisesti ongelmat, liukastelut alamäissä. Koiran tulee kovassa vauhdissa vedossa aina pystyä luottamaan ohjaajaan ja reittiin. Muuten se ei juokse jatkossa täysiä. Tässä on yksi syy miksi osa ei halunnut kisata.

Jos järjestäjä olisi antanut asianmukaista informaatiota reiteistä, olisi monelta pahalta mieleltä, riidalta ja varmasti peruuntumiseltakin vältytty.

Varmasti herättää katkeruutta se, että mitalistit kehuu kilpaa hyviä reittejä.  Jos sen tekee tietämättömyyttään, niin ok, asioita voi oppia. Jos sen tekee kiusatakseen, on se pahaista piruilua, joka aiheuttaa paljon ikäviä asioita.

Kilpailun ylituomari voi auttaa järjestäjiä arvioimaan reitin kuntoa ja informoimista.  Nyt päätös reitin kunnosta ja kilpailun pitämisestä oli varmasti hyvin vaikea. Ehdottaisin, että jatkossa SPKL kisoihin harkittaisiin kisa-juryä, jossa olisi tuomareiden ja järjestäjien lisäksi kilpailijoiden kokeneimpia edustajia. Kaikille annattaisiin oma sananvalta ja yhdessä päätettäisiin hankalissa tilanteissa miten toimia.  

Mietin mistä nämä kisat muistetaan. Kaunis auringonpaiste-iloisia ihmisiä-säälikisat;sääli koiria -EI vaan riitelystä, riitelystä nämä kisat tullaan muistamaan.

Epäilenpä, että näitä kisoja tullaan vielä puimaan moneen kertaan. Jotta jotain voitaisiin oppia niin toivottavasti osapuolet voivat nousta poteroistaan ja puhua asioista niin kuin ne ovat. Jos yksikin osapuoli puhuu epätotuutta, riitely jatkuu ja ikävät asiat lisääntyvät.

Pysykää totuudessa. Koiratkin tekevät niin, aina. Mutta yhdessä asiassa koirat ovat paljon ihmisiä parempia, anteeksiantamisessa. Ne ei kanna kaunaa.

Katsokaa kuinka koirat nauttivat juoksemisesta ! Katsokaa, ihailkaa ja rakastakaa sitä, elämän halua!

Kurssi käytännön taidoista; kuinka treenaan valjakkourheilukoiran

Pennut 14 viikkoa. Merrille SM hopeaa Canicrossista

Tässä on taas touhuttu. Pennut ovat kasvaneet ja kouliintuneet mukaviksi pikku vesseleiksi. Kaikki ovat päässeet omiin hyviin harrastaviin koteihin. Minulle jäi Simpson, jolla on luksus oltavat mamman poikana Merrin kanssa tarhassa.

Mico, Camilla ja Stefan Jämillä

Jämillä pidettiin lokakuun alussa SM harjoituskisat SHS järjestämänä. Testasin Merrin kuntoutumista 4,2 km reitillä. Merri juoksi Sisun kanssa DS2 luokan mallikkaasti. Päivän pohja-aika kaikki luokat huomioiden. 

Yusen kanssa ajoin 6km reitin pyörällä. Kivaa oli. Yuse juoksi  tyypilliseen tapaansa sata lasissa. Hyvä, nopea ja haastava reitti. 

Sheryl lähti Vehkojalle Camillan kisakoirakouluun. Onnea ja menestystä sinne!

Raisa Heiskanen on harrastanut valjakkourheilua vuosia siperianhuskyjen kanssa. Reisa innostui nyt vauhdista tosissaan. Hän kävi perheensä kanssa tutustumassa Sandieen koko lauman vilkkaimpaan koiraan. Taisi viedä sydämen. Sandie muutti pian Heiskaselle ja kutsutaan niemllä Rilla. Onnea Raisalle ja Rillalle! Saadaanpa nähdä juokseeko Rillan perässä kisoissa vielä todella kiitäjä tulevina vuosina. 

Rilla ja Raisa

Jämin SM kisoihin valmistautuminen oli hieman haastavaa. Omat juoksut oli kulkenu ihan hyvin. Ostin vuosi sitten elämäni ekat piikkarit. Kävin noin kerran viikossa radalla juoksemassa vetoja.Viimeiset VK treenit kulki ihan kivasti. 4 x 1000m 3.27, 3.15, 3.16 ja 3.28. Viimeisin 3.15, 3.03, 3.28 ja 3.38. Jännää miten vanha ukko voi ihastua juoksemisesta ja piikkareista niin paljon. Juoksukilometrit ovat jääneet vähiin,korkeintaan 20km viikossa. Kuitenkin työmatkapyöräily on pitänyt peruskunnon hyvänä.  

Kaksi päivää ennen starttia Sisu juoksi lenkillä täyttä vauhtia takaa minun oikeaan pohkeseen. Pohjelihaksen yläosaan tuli lihaksensisäinen verenvuoto ja jalka oli älyttömän kipeä. 

Kisapäivänä kipu oli vähäisempää ja lämmitellessä se katosi. Canicross kisassa oli vähän tukkoiset jalat, mutta Merri veti alusta loppuun hienosti, enkä kehannut sille kovin huonosti juosta. Limiitillä tultiin koko matka. 4,2 km 12.14 ja sijoitus toinen. SH hopeaa 13 viikkoa 11 pennun synnytyksestä ja 8 viikkoa imetyksen lopettamisesta. Aika sälli se on!

Yuse juoksi lauantain kovalla radalla upeasti koirapyöräilyssä, joka ajettiin aamulla ennen muita luokkia. 6km 10.27 ja päivän paras aika koirapyöräilyssä. En kehdannut itse ihan täysillä ajella, kun piti säästellä jalkoja Merrin kanssa juoksuun. On se hienoa touhua. Hieman on ajaessa aina perhosia vatsassa. Koira juoksee 2-3 metriä eturenkaan edessä. Keskivauhti 35km/h ja huippunopeudet reilusti yli 40km/h. Lukkopolkimilla ajaessa joutuu, joka hetki olemaan täysin skarppina ja seuraamaan koiraa ja olemaan valmiina reagoimaan pieneenkin virheliikkeeseen. Lauantain kisassa naisten luokassa Anna Leena Ylitalon koira Repe oikaisi lopun jyrkässä mutkassa yhden puun väärältä puolelta. Siinä oli tiukkoja hetkiä, mutta onneksi kummallekaan ei sattunut pahempaa.

Lauantaina Johanssonit tulivat Viialasta katsomaan Sheriania. Lassi ja poikansa Jari ovat vanhoja tekijöitä valjakkourheilussa, harrastaneet koirajuoksua ja valjakkohiihtoa. Kumpainenkin ovat olleet voittamassa SM kultaa valjakkohiihtoviestissä vuosikymmen sitten. Sheriann lähti Lassin matkaan Viialaan kasvamaan lenkkikaveriksi ja kisakoiraksi. Onnea Sherille ja Lassille! 

Sunnuntai aukeni märässä sateisessa kelissä. Yöllä oli satanut isot kuralammikot radalle. Yusen kanssa pyörässä oli taas hurjan kivaa. Rapa roiskui ja painettiin kovaa. Nyt piti ajaa jo hieman kovempaa. Pikkumies (24kg) ei ihan pärjää raskaalla radalla isoille koirille. Kuitenkin päivän toiseksi paras aika koirapyöräilyssä. 

Yusen kanssa lähdimme vielä viestiin Simpekin joukkueen avausosuudelle. Minulla oli todella kiire lentokentälle ja työmatkalle Wienin. Yuoksin Yusen kanssa 2 km 5,13, viestin nopeimman ajan. Tulimme vaihtoon noin 40sekuntia edellä muita joukkueita.  Maaliin tultua hipsin suoraan autolle. Syötin koiran ja vaihdoin kuivat kamppeet päälle. Lähdin heti ajamaan kohti Helsinki- Vantaata. Matkalla sain terveisiä, että pojat olivat pitäneet edelleen hyvää vauhtia. KVKS joukkueen ankkuri oli tullut viimeisellä osuudella kuitenkin ohi ja jäimme voittajasta kolme sekuntia.

Ehdin kentälle hyvin. Illalla Wienissä hotellissa suihkuun ja sitten valmistautumaan seuraavan päivän konferenssiin, joka oli täynnä mielenkiintoisia luentoja.
 Wienissä vastasin luentotauolla yhteen puheluun. Valjakkourheilusta innustunut Ari Rastas soitteli ja kyseli vieläkö minulla on pentuja jäljellä. Vastasin, että ei ole. Viimeinen lähti Viialaan. On mulla kyllä kaksi, Simpponi ja Spence itellä. Olin jo jonkin aikaa miettinyt miten selviä kahden pennun opettamisesta ja onnistuuko treenit jatkossa, kun koiria on niin monta. Aikaa on kuitenkin joka vuoksi vähemmän. Lapset kasvaa ja vaativat oman ajan ja touhuamisen. Päätin soittaa vielä Arille ja sanoin sitten, että Spence voisi mahdollisesti olla  saatavissa. Ari otti melko pian uudelleen yhteyttä ja pian oli Spencelle suunnitelmissa uusi koti.

Aletta jättää hyvästit Spencelle

Ari ja Spence

Spence muutti meiltä pari päivää sitten. Onhan se ollut jännä paikka joka pennun lähdön kohdalla, mutta Spence vei kyllä puoli sydäntä. Sillä koiralla on persoonallisuus, kuten ystäväni Dan sanoi. Innokas, rohkea ja reipas seisojan alku. Onnea Arille Spencen kanssa!

Wienistä palattua lentokentällä odotti neljä päivää seisonut auto, joka oli täynnä kuraisia ja hikisiä urheilukamppeita, kenkiä, housuja paitoja, hanskoja jne. Pesua riitti kotona. En malta olla mainitsematta yhtä kikkaa, joka helpottaa  urheilukamppeiten hoitamista. Relaxant Animal hajunpoistaja. Uute, johon on käytetty katajaa. Se estää tehokkaasti mikrobikasvua ja hajun kehittymistä. Parempaa ei voisi olla urheilukenkiin. Purkki pitäisi löytyä jokaisen jääkiekkojuniorin äidin kaapista. Suihkaus urheilujalkineisiin ja pelikassiin silloin tällöin pitää hajut kurissa! 

Pennut ovat kasvaneet! Kaksi vapaana

Pentujen tultua kuuteen viikkoon alkoi aika mulla käydä vähiin. Touhua ja tuhinaa on riittänyt.

Kolme viikkoa sitten lähtivät ensimmäiset pennut uusiin koteihinsa.  Smith ” Ralli" lähti Turun seudulle Lipposille kasvamaan komiaksi pojaksi ja kisakoiraksi. Steve ”Riski” lähti kasvamaan jätiksi ja kisakoiraksi Mustoselle Kuopioon. Sherone ” Dory” lähti sijoitusnartuksi ja kisakoiraksi valjakkoon Tammelan seudulle Kreiville.  Kaksi viikkoa sitten lähtivät Steele sähäkkä supernopea ”Bolt” Hyvinkäälle Ignatiukselle. Onnea ja menestystä rohkean rohkealle abiturientille.  Kaunis Star lähti Kuusamoon valjakkohommiin ja ja erätulille... kanalintujahdin oppiin Koukkari-Lehtinen perheeseen .  Meiän metsästäjän alku rauhallinen painijamestari Scot ”Sumu”  lähti kaveriksi  Otsolle ja kanalintuoppiin Miilunpohjalle Kuopioon.  Viimeisin valloitus on valloittamaton pohjanmaa. Sheryl  ”Mico” lähtee viikon päästä Vaasaan kasvamaan nopeaksi ja varmaksi kisakoiraksi Vehkojalle.

  Kaikki viisi meillä olevaa pentua ovat asuneet tarhassa jo useita viikkoja ja viihtyvät yhdessä hyvin. Kaikki käyvät päivittäin maastossa minun ja välillä koko meidän perheen kanssa retkellä. Luoksetulo vislaamalla tai pilliin viheltämällä toimii kaikilla hyvin.  Käyn joka ilta kävelemässä pentujen kanssa  pimeällä pihatiellä ja metsässä. Ne seuraavat johtajaa hyvin ja luottavat minuun.

Olen todella tyytyväinen pentujen luonteeseen. Positiivista on rohkeus ja sosiaalisuus. Minut on suorastaan yllättänyt miten hyvin pennut osaavat rauhoittua. Ne ovat pääsääntöisesti hiljaa, myös tarhassa. Siitä olen kovin ylpeä.

Kävimme viikko sitten mökillä Vieremällä. Serkkuni oli saanut kuusi teertä kuvilta ampumalla. Niiden sulkia, siipiä, pystöjä, jalkoja ja suolia oli ympäri pihaa, kun saavuimme mökille yöllä. Pennuilla oli oikea juhla teerten parissa! Onneksi siivet oli aamulla siivottu pois, etteivät pennut saaneet luita ja sulkia kurkkuunsa. Mutta näytti riista kiinnostavan. Simpson pääsi mukaan puolukkaretkelle ja näytti komean seisonnan.

Merri kävi pari tuntia minun ja naapurin isännän kanssa hänen maillaan kanalintuja etsimässä. Yksi latvateeri jäi koiralta huomaamatta. Haku oli komeaa katseltavaa. Nuusku päällä kirsu pystyssä ja jatkuva lenkki puolelta toiselle etumaastossa. Yksi metso löyty reilun tunnin jälkeen. Se kotkotti pari kertaa ja nousi siivilleen aika pian. Harmiksi linnut olivat todella arkoja. Metson ja Merrin kohtaaminen ei näkynyt aivan meille asti.

Sähäkkä Sandie ja rauhallinen Sheriann odottavat vielä kenen oppiin ja perheeseen pääsevät.

Sandie on mahtava kisakoiran alku. Pennuista aktiivisin. Siitä on vaikea saada hyvää kuvaa jatkuvan liikkumisen vuoksi.  Sandie ei pelkää mitään ja menee uusiin tilanteisiin yleensä laumasta ekana. Arvioin, että lähtöjä löytyy  (mummo Meten tapaan) johtajakoiraksi.

Sheriann on lasten suosikki, sylikoira. Juoksee lauman mukana. Sähäkkä ja aktiivinen liikkuja. Siskojaan selvästi varovaisempi. Sosiaalinen ja melko rauhallinen. Lähtökohdat vetokoiraksi kohdallaan. Perhekoirana parhaimmillaan.

Elikkäs vielä löytyy kaksi. Joku ehtii.

Sandie letar efter hem. Hon är ivrig, modig och kan bli bra ledare som sin mormor world Champion SP6 Mette. So, Om du vill ha en jättebra draghund, här har du en.

Sheriann är barnens favorit lilla famnhund. Hon följer altid andra syskon, men kanske tänker först...

Sandie

Sandie

Sandie

Sandie

Sheriann

Sheriann

Sheriann

Sheriann

Sheriann

    

Narttuja vapaina

SHERYL

SHERIANN

SANDIE