SOC, toinen kisapäivä

Toinen kisapäivä valkeni kirkkaana. Yön lumisateen ja pakkasen jäljiltä lumi oli eilistä kuivempaa. Sisun juotto 1,2 l reilu neljä tuntia ennen starttia. Kisapaikalla suksien voitelu nyt vähän paremman kaavan mukaan. Sinisellä pohjan puhdistus. Alle Vauhdin LF vihreä. Sitten HF sininen ja pintaan Vauhdin pulveri hfC 21.1. Kantaan Holmenkol kuvioraudalla 0.3 havu. Valmistautuminen meni tänään ihan ok. lämmittelykierrokselta meinas vaan tulla kiire starttiin, mutta just ehdin.

Sisu juos eka kympin ihan mukavaa kyytiä. Lähes parasta Sisua. Stadionin lähellä, kun vastaan tuli viereisellä baanalla muita, alkoi ongelmat, lumen syönti, hangessa kieriskely, ja stadionille piti vielä vääntää komeat paskat, mitä kuuluttaja tietysti innostui selostamaan. Toiselle kierrokselle lähtö oli pehmeää, hetken jo mietin oliko Sisu väsynyt. Minuutin takaa startannut tuli ohi siinä vaiheessa, kun ainakin pari minuuttia oltiin hidasteltu. Mentiin sen perässä kilometri. Vauhti oli niin helppoa, että aloin kannustaa Sisua ohi ja 1km peesauksen jälkeen ohi päästiin ja taas mentiin oikeaa kisavauhtia. Sisu yltyi suorastaan juoksemaan kovaa! 13-15km tultiin sitten 2.11 kovempaa kuin se takaa ohittanut kaveri. Maalisuoralla oli pari hidasta B koiraa edessä joiden ohittaminen oli vaikeaa ja vähän käveltiinkin. Maalissa Sisu oli virkeä. Kova jätkä! Vaan, kun juoksis täysillä muuallakin kuin metsän siimeksessä ja tunturien laella. Sijoitus kolmas. Konkari Marko Viitahalme voitti Spotilla, toinen oli Ruotsin Mikael Henrikson 42s Markon takana ja me sekunnin Mikaelin takana.  Jotta semmosta. Kakkoseen Sisu on loistava.  Juoksee riiviömäisesti. Yksin on vähän vaikeeta välillä.

Kisan jälkeen voitelin sukset ja pulkan uudestaan. Seuraavan päivän startti tulee olemaan kellojen siirron takia kaksi tuntia tätä päivää aikaisemmin.

Illalla oli palkintojenjako ja syömistä. Ihan lepposaa meininkiä. Viitahalmeiden juniori Markus oli rauhallinen pikkuvesseli. Ihan suorastaan kisakonkari otteista päätellen.

Huomenna lähden Yusella yhdistettyyn. Kovaa hommaa, eka 7,5 km pulkalla ja sitten sama kierros narulla perään. Viimeset nousut stadionille on raakaa touhua. Samat baanat kuin maailmancupissa sileän hiihdossa, mutta viimeisin jyrkkä nousu on osittain kierretty.  Kait se on Yusella lähdettävä heti kärkeen työntämään, kun poika on kunnossa. Siinä vaan tietty mietityttää miten ite jaksaa mäet toisella kierroksella.  Ehkä pitää lyöntiä vähän rajottaa ekakiekalla. Jotta huomiseen...

Kiiruna SOC, Scandinavian Open Championship

Tämä vuosi piti olla välivuosi kisojen suhteen. Niin siitä oli hyvin muodostumassakin, kun syksyllä akillesjänerepeämän vuoksi  pidin kolme kuukautta juoksutaukoa ja en treenannut koiria kertaakaan. Joulun jälkeen, kun oli hienot hiihtokelit kävin pari kertaa hiihtämässä koirien kanssa ja huomasin taas miten kivaa se on. Tammikuun alusta olen sitten treenannut koiria höntsäilemällä 2-3 kertaa viikossa.  Treeni on toki koirille ollut kovaa, mutta suunnitelmallisuus on tällä kertaa ollut lähinnä uusien ideoiden miettimistä ja kokeilua. Koirat  ovat kehittyneet huimasti. Yuse on paremmassa kunnossa kuin koskaan ja Sisu juoksee sen parina huikean hyvin. Sisu on kehittynyt yksin vetämisessä ja treeneissä se on mennyt useasti todella hyvin. Merri on ollut apukoirana. Se on juossut intervalli- ja heat -treeneissä poikien parina viimeisissä vedoissa. Nopea narttu tuo hyvin intoa jo vähän väsyneen uroskoiran viimeisiin vetoihin.

SOC haave alkoi herätä tammikuun lopulla, kun vaikutti, että koirien kunto kehittyy nopeasti.

Maaliskuun puolivälin jälkeen ovat hiihtokelit Kuopiossa koirahiihtobaanoilla olleet surkeat. Vähän ollut haastetta miettiä treenit kahdelle viimeiselle viikolle. Niitä taisi sitten tulla kolme yhteensä.

Kisareissu alkoi perinteisesti. Torstaina oli tarkoitus ajaa töiden jälkeen Kiirunaan.  Ajattelin lähteä ajoissa töistä, mutta yllättäen tietotekniikka petti ja jouduin tekemään perushommia nomaalia hitaammin. Varasin majoituksen illaksi Kiirunan Camp Ripanilta, jota järjestäjä oli suositellut. Pääsin lähtemään ajamaan vasta lähellä seisemää illalla. Matka joutui hyvin, mutta Kemin jälkeen alkoi ankara väsymys. Torniossa tunsin etten ole enää ajokunnossa. Onneksi pääsin nukkumaan appiukon luo. Laitoin nukkumaan yhden tienoissa ja kello oli soimassa viideltä. Aamu oli jo valjennut. Tornio oli hiljainen. Oli mukavalähteä ajamaan tyhjää tietä kohti pohjoista. Olin aikonut juottaa Yusen hyvin jo matkalla. Pian huomasin, että vesipönttö oli jäänyt kotiin.  Koko reilun 300km matkalla Torniosta Kiirunaan ei ollut yhtään paikkaa mistää ottaa tai ostaa vettä. ÖverKalixissa risteyksestä kiihdyttäessä vanha kunnon Avensis päästi tehot koneesta. Vanha juttu..moottorin sähköisessä ohjainjärjestelmässä jotain vikaa..se pitäisi poistua, kun ottaa hetkeksi virrat pois. Sama juttu toistui viisi kertaa, mutta lopulta, kun oli silitellut rattia ja taputtanut hellästi kojelautaa Avensin kiitti ja kone hörisi taas normaalisti.

Jällivaaran jälkeen alkoi nousu ison vaaran yli. Lunta vaaran päällä oli paljon, liikennemerkeistä näkyi vain yläreuna lumikinoksen keskellä. Avensiksen kytkin kesti nousut hyvin. Olin vähän jännittänyt sitä, koska kytkin oli luistanut ajossa ensimmäisen kerran jo lähes pari vuotta ja 30 000km aiemmin.

Edellisenä päivänä tekemäni toimintastrategia meni ajomatkalla totaalisti uusiksi. Aina, kun uusi ongelma ilmaantui, meni prioriteetti ja toimintalista uusiksi. Yusen juottamiseen alkoi tulla jo kiire. Kiirunaan saavuttua meni ICA markettiin ostamaan vettä tai kanisteria. Kumpaakaan ei löytynyt. Yuse oli juotettava välittömästi, että se ehtisi pissata kunnolla ennen starttia. Vesihyllystä löytyi kahta erilaista hiilihapotonta kivennäisvettä, joiden tarkempi tarkastelu osoitti, että Mg, Na, K ja Ca määrät olivat hyvin pieniä, kyseessä oli norjalainen lähdevesi.  Eikun siitä Yuselle vettä juottoon.

Olin kisatoimistossa ensimmäinen ilmottautuja. Sitten lähdin suksien huoltoon. Kiirunassa oli ollut edellisenä päivänä hyvin kuivaa ja yöllä oli ollut reilu pakkanen. Minulla oli juuri hiotut sukset (Kuopion raastinrautakelien jällkeen sukset oli ollut pakko käyttää hiottavana) ja pohjustus oli tekemättä. Ajanpuutteessa olin miettinyt yksinkertaisimman voitelustrategian, joka vielä kuivalla pohjoisen lumella voisi olla loistava kisavoitelu. Alle pohjavoide, seuraavaksi Vauhdin LF vihreä (tässä olisi varmaan perus sininen kuitenkin ollut parempi) ja pintaan TOKOn sininen LF. Se on loistava kylmällä kuivalla kelillä. No, se alkoi kuitenkin sataa kosteaa lunta kesken voitelun, enkä enää kerinnyt muuttamaan strategiaa. Onneksi V-P Pyörälä laittoi suksiin kunnon havukuvioinnin kantaan. Onnistunut kuviointi voi vaikuttaa luistoon yhtäpaljon kuin voitelu.  Omat kuvioraudat olivat autossa kaiken romun seassa melkein tallessa. Oma syöminen oli jäänyt heikolle. Jossain välissä soitin Camp Ripanille, etten tullutkaan yöllä, vaan tulisin sitten päivän mittaan kisan jälkeen. 800km ajomatka, huonot yöunet ja huono syöminen ei ollut paras lähtökohta kisaan. Mutta fiilis oli ollut koko päivän hyvä. Tavoitteena oli päästä ajoissa kunnialla starttiviivalle. Homma onnistui.

Yuse lähti painamaan kierrokselle hyvin. Olin ehtinyt hiihtää lämmittelynä vain 5km lenkin. Minulla oli Merri mukana, että olisin sen kanssa käynyt kiertämässä 10km lenkin ennen kisaa. Koiria ei päästettu radalle. Baana oli loistavassa kunnossa. Korkeuseroa mukavasti ja paljon tiukkoja mutkia. Yuse kiskoi pulkkaa todella hyvin ja sain ohjattua sen ilman kaatoja kaikki mutkat. Stadionilla toiselle kierrokselle lähtö oli hieman haastava. Tulin kuitenkin pitkällä narulla, koska uskoin Yusen kuuntelevan ohjeita. Aisaan meneminen yleensä oli sen kanssa vaikeaa, koska sillä on sitten tapana pysähtyä. Toiselle kierrokselle mentii aivan lähtöviivan vierestä. Juuri, kun olimme lähtöviivan kohalla lähetyskone piippasi ja Yuse otti äkkihypyn oikealle ja pulkka haukkasi yhden latumerkin sisään. Sain pulkan nopeasti irti ja lähetin Yusen uudestaan liikkeelle. Kuuluttaja oli selostanut koko stadionille tulon ja ihmetteli kuinka hyvin koira toimi, kunnes tärähti. Toinenkin kierros meni hienosti; koiralla. Minulla oli reidet ihan tukossa. Huono valmistautuminen tuntui päivän kunnossa. Olimme startanneet ensimmäisenä tyhjälle baanalle ja tulimme ekana maaliin. Muut miehet tulivat kaukana perässä. Maija Nivala voitti naisten pulkkasarjan, toinen oli Saara Loukkola sekunnin perässä ja kolmas Maria Viitahalme ja sen jälkeen liuta ruotsalaisia.  Elikkäs Yusesta tehtiin sitten SOC voittaja pulkassa!

Kisan jälkeen palautusruoka Yuselle ja palkintojenjaon jälkeen lähdin kaupungille syömään. Sitten tulin mökille perkaamaan tavaroita autosta. Mökissä istahdettuani alas taju lähti väsymyksen vuoksi pari kertaa. Uni tuli kyllä ihan salamanopeasti.

Sitten lähdin etsimään leirintäalueen saunaa. Sen piti olla jossain alhaalla... Ajelin ympäriinsä, mutten löytänyt sitten räsähti, olin ajanut Aven kunnolla lumihankeen. Lumi oli niin valkoista, että viistoja penkkoja ja tienreunoja oli vaikea erottaa lumisateessa. Kaivoin Fiskarsin lapion koirakärrystä ja selvisi, että Ave oli puoliväliin asti kiilautunut kovan hankiaislumen päälle, ja eturenkaiden alla oli puolimetriä höttölunta... Tunnin kaivettuani Ave oli pikkuhiljaa nytkähdellyt alaspäin ja eturenkaat tapasivat jo maata. Sain kuin sainkin auton hangesta. Siinä vaiheessa piti lähteä juottamaan Sisua seuraavan päivän starttiin. Mutta pääsin  saunaankin ja hyville löylyille! Eiköhän tässä vielä huomiseenkin kisaan selvitä. Huomenna Sisulla naru 15km. 

Jämi SM

Jämin Sm-kisoista on näkynyt ja kuulunut monenlaisia mielipiteitä. Reitti on hengenvaarallinen, baana oli loistava, huippukunnossa, jäinen...

Tavesilla oli ollut hirveän huonoa tuuria sään kanssa aikaisempien SM kilpailujen kanssa. Nyt kaikki toivoimme hyviä kisoja.

Itse ajoin perjantaina yöllä 600 km tullakseni kisoihin. Välivuosi valjakkohiihdossa oli talven mittaan vaihtunut iloiseenseen treenaamiseen.  Olin vakuuttunut viimepäivien järjestäjiltä saadun tiedon valossa, että  ladut ovat ainakin hiihdettävät. Matkalla kisapaikalta tuli uutta tietoa. Reitti on paikoin täysin jäässä ja  pohjaa ohuelti. Keskusteltuani viiden reittiin tutustuneen kilpailijan ja ylituomarin kanssa päätin kääntyä kotiin. Olin aikonut kisata kaverin koiralla, jota olin treenannut SM kisaa varten. En haluaisi vaarantaa koiran terveyttä, varsinkaan kun se ei ole oma. En missään nimessä kehtaisi mennä pokkaamaan mitalia, jos kovimmat kilpakumppanit jää pois reitin vaarallisuuden vuoksi.

Jälkikäteen olen päätellyt kolme varmaa asiaa kisoista ja reitin kunnosta:

1.       Se ei ole ollut huippukunnossa

2.       Se ei ole ollut hengevaarallinen

3.       Reitti on ollut lauantaina huono huippukilpakoiralle

Ja mahdollisesti reitti on voinut vaarantaa koirien terveyden lihasrevähtymäriskin ja tassuvammojen vuoksi. Ymmärsin, että koirat tarkistettiin varsin huolellisesti ennen kisaa. Tarkistettiinko koiria kisan jälkeen? Jos olisi tarkistettu, olisimme voineet todeta oliko kilpailu turvallinen koirille, vai vaarantuiko niiden terveys ja oliko jotain eläinsuojelullisesti arveluttavaa.

Ylilyöntejä on ollut nähtävissä puolin ja toisin. Jäätikön voi yleensä kiertää hiihtämällä ja koiraa ohjaamalla, jos se on toisessa reunassa ja ohjaaja muistaa reittiin tutustumisesta missä kohtaa pahat paikat on.  Sitä en ymmärrä miten näitä reittejä on kutsuttu loistaviksi. Aloittelijoilla ei tietysti ole tietoa ja osaamista arvioida. Kokeneet tekevät kehumisen kiusaamisena ja pillkana niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat ajatelleet koiriensa terveyttä ja kisakuntoa.

Koirien kannalta yksi asia on varma: Tämmösillä liukkailla reiteillä ei huippukisakoiria tehdä. Yksikin paha liukastuminen kovassa vauhdissa alamäessä voi heikentää koiran maksimivauhtia seuraavissa kisoissa. Paljon hyviä kisakoiria on pilattu huonoilla reiteillä treenatessa ja jopa kisoissa. Jos joku pohtii koiransa yllättävän pehmeätä menoa vauhdikkailla osuuksilla syynä on monesti huonot treenit (kisat) liian kovilla vauhdeilla ja mahdollisesti ongelmat, liukastelut alamäissä. Koiran tulee kovassa vauhdissa vedossa aina pystyä luottamaan ohjaajaan ja reittiin. Muuten se ei juokse jatkossa täysiä. Tässä on yksi syy miksi osa ei halunnut kisata.

Jos järjestäjä olisi antanut asianmukaista informaatiota reiteistä, olisi monelta pahalta mieleltä, riidalta ja varmasti peruuntumiseltakin vältytty.

Varmasti herättää katkeruutta se, että mitalistit kehuu kilpaa hyviä reittejä.  Jos sen tekee tietämättömyyttään, niin ok, asioita voi oppia. Jos sen tekee kiusatakseen, on se pahaista piruilua, joka aiheuttaa paljon ikäviä asioita.

Kilpailun ylituomari voi auttaa järjestäjiä arvioimaan reitin kuntoa ja informoimista.  Nyt päätös reitin kunnosta ja kilpailun pitämisestä oli varmasti hyvin vaikea. Ehdottaisin, että jatkossa SPKL kisoihin harkittaisiin kisa-juryä, jossa olisi tuomareiden ja järjestäjien lisäksi kilpailijoiden kokeneimpia edustajia. Kaikille annattaisiin oma sananvalta ja yhdessä päätettäisiin hankalissa tilanteissa miten toimia.  

Mietin mistä nämä kisat muistetaan. Kaunis auringonpaiste-iloisia ihmisiä-säälikisat;sääli koiria -EI vaan riitelystä, riitelystä nämä kisat tullaan muistamaan.

Epäilenpä, että näitä kisoja tullaan vielä puimaan moneen kertaan. Jotta jotain voitaisiin oppia niin toivottavasti osapuolet voivat nousta poteroistaan ja puhua asioista niin kuin ne ovat. Jos yksikin osapuoli puhuu epätotuutta, riitely jatkuu ja ikävät asiat lisääntyvät.

Pysykää totuudessa. Koiratkin tekevät niin, aina. Mutta yhdessä asiassa koirat ovat paljon ihmisiä parempia, anteeksiantamisessa. Ne ei kanna kaunaa.

Katsokaa kuinka koirat nauttivat juoksemisesta ! Katsokaa, ihailkaa ja rakastakaa sitä, elämän halua!

Kurssi käytännön taidoista; kuinka treenaan valjakkourheilukoiran