tiistai 17. maaliskuuta 2015

Jämi SM

Jämin Sm-kisoista on näkynyt ja kuulunut monenlaisia mielipiteitä. Reitti on hengenvaarallinen, baana oli loistava, huippukunnossa, jäinen...
Tavesilla oli ollut hirveän huonoa tuuria sään kanssa aikaisempien SM kilpailujen kanssa. Nyt kaikki toivoimme hyviä kisoja.
Itse ajoin perjantaina yöllä 600 km tullakseni kisoihin. Välivuosi valjakkohiihdossa oli talven mittaan vaihtunut iloiseenseen treenaamiseen.  Olin vakuuttunut viimepäivien järjestäjiltä saadun tiedon valossa, että  ladut ovat ainakin hiihdettävät. Matkalla kisapaikalta tuli uutta tietoa. Reitti on paikoin täysin jäässä ja  pohjaa ohuelti. Keskusteltuani viiden reittiin tutustuneen kilpailijan ja ylituomarin kanssa päätin kääntyä kotiin. Olin aikonut kisata kaverin koiralla, jota olin treenannut SM kisaa varten. En haluaisi vaarantaa koiran terveyttä, varsinkaan kun se ei ole oma. En missään nimessä kehtaisi mennä pokkaamaan mitalia, jos kovimmat kilpakumppanit jää pois reitin vaarallisuuden vuoksi.
Jälkikäteen olen päätellyt kolme varmaa asiaa kisoista ja reitin kunnosta:
1.       Se ei ole ollut huippukunnossa
2.       Se ei ole ollut hengevaarallinen
3.       Reitti on ollut lauantaina huono huippukilpakoiralle
Ja mahdollisesti reitti on voinut vaarantaa koirien terveyden lihasrevähtymäriskin ja tassuvammojen vuoksi. Ymmärsin, että koirat tarkistettiin varsin huolellisesti ennen kisaa. Tarkistettiinko koiria kisan jälkeen? Jos olisi tarkistettu, olisimme voineet todeta oliko kilpailu turvallinen koirille, vai vaarantuiko niiden terveys ja oliko jotain eläinsuojelullisesti arveluttavaa.

Ylilyöntejä on ollut nähtävissä puolin ja toisin. Jäätikön voi yleensä kiertää hiihtämällä ja koiraa ohjaamalla, jos se on toisessa reunassa ja ohjaaja muistaa reittiin tutustumisesta missä kohtaa pahat paikat on.  Sitä en ymmärrä miten näitä reittejä on kutsuttu loistaviksi. Aloittelijoilla ei tietysti ole tietoa ja osaamista arvioida. Kokeneet tekevät kehumisen kiusaamisena ja pillkana niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat ajatelleet koiriensa terveyttä ja kisakuntoa.

Koirien kannalta yksi asia on varma: Tämmösillä liukkailla reiteillä ei huippukisakoiria tehdä. Yksikin paha liukastuminen kovassa vauhdissa alamäessä voi heikentää koiran maksimivauhtia seuraavissa kisoissa. Paljon hyviä kisakoiria on pilattu huonoilla reiteillä treenatessa ja jopa kisoissa. Jos joku pohtii koiransa yllättävän pehmeätä menoa vauhdikkailla osuuksilla syynä on monesti huonot treenit (kisat) liian kovilla vauhdeilla ja mahdollisesti ongelmat, liukastelut alamäissä. Koiran tulee kovassa vauhdissa vedossa aina pystyä luottamaan ohjaajaan ja reittiin. Muuten se ei juokse jatkossa täysiä. Tässä on yksi syy miksi osa ei halunnut kisata.

Jos järjestäjä olisi antanut asianmukaista informaatiota reiteistä, olisi monelta pahalta mieleltä, riidalta ja varmasti peruuntumiseltakin vältytty.

Varmasti herättää katkeruutta se, että mitalistit kehuu kilpaa hyviä reittejä.  Jos sen tekee tietämättömyyttään, niin ok, asioita voi oppia. Jos sen tekee kiusatakseen, on se pahaista piruilua, joka aiheuttaa paljon ikäviä asioita.

Kilpailun ylituomari voi auttaa järjestäjiä arvioimaan reitin kuntoa ja informoimista.  Nyt päätös reitin kunnosta ja kilpailun pitämisestä oli varmasti hyvin vaikea. Ehdottaisin, että jatkossa SPKL kisoihin harkittaisiin kisa-juryä, jossa olisi tuomareiden ja järjestäjien lisäksi kilpailijoiden kokeneimpia edustajia. Kaikille annattaisiin oma sananvalta ja yhdessä päätettäisiin hankalissa tilanteissa miten toimia.  
Mietin mistä nämä kisat muistetaan. Kaunis auringonpaiste-iloisia ihmisiä-säälikisat;sääli koiria -EI vaan riitelystä, riitelystä nämä kisat tullaan muistamaan.
Epäilenpä, että näitä kisoja tullaan vielä puimaan moneen kertaan. Jotta jotain voitaisiin oppia niin toivottavasti osapuolet voivat nousta poteroistaan ja puhua asioista niin kuin ne ovat. Jos yksikin osapuoli puhuu epätotuutta, riitely jatkuu ja ikävät asiat lisääntyvät.

Pysykää totuudessa. Koiratkin tekevät niin, aina. Mutta yhdessä asiassa koirat ovat paljon ihmisiä parempia, anteeksiantamisessa. Ne ei kanna kaunaa.

Katsokaa kuinka koirat nauttivat juoksemisesta ! Katsokaa, ihailkaa ja rakastakaa sitä, elämän halua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti