SOC, kolmas kisapäivä ja kotimatka

Sunnuntaina oli aikainen herätys. Paikallista aikaa startti kymmeneltä eli kuudelta ylös Yuse juottamaan. Nyt annoin 7dl ja tuntia myöhemmin 3dl lisää. Keli oli komea, tuuli aika kovasti, sumua ja märkää tihkua ilmassa, vaikka pakkasta seitsemän astetta. Kyllä on Kiirunassa Atlantin ja Gol-virran tuntua. Lumi on huomattavasti kosteampaa kuin Suomen lapissa vastaavaan aikaan vuodesta samoilla lämpötiloilla. Aamupalan jälkeen pakkasin auton. Harmikseni huomasin, että takakontin kontaktikytkin ei toimi, eli luukkua ei saanut auki. Kytkin on itse asiassa toiminut viimeiset pari vuotta vain, jos ei ole lainkaan pakkasta. Edellisenä päivänä olin kuitenkin laittanut toiveikkaana kisapulkan aisoineen kaikkineen auton sisälle olettaen, että aurinko paistaa ja pitää lukon toimivana…

Kisapaikalla oli taas touhua. Koiran ja pulkan punnitusta. Yusen paino oli ikävästi noussut aikaisemmista vuosista yli 25kg:n, joten jouduin nostamaan pulkan painoa kilolla 18,5 kiloon. Yuselle on tullut lisää lihasmassa ja rasvaprosentti oli hieman liian korkea. Mutta tiesin Yusen kiskovan isommankin painon hyvin.

Aurinko ei paistanut. Sain kuitenkin kammettua pulkan aisoineen autosta sivuoven kautta, kun purin puolet muista tavaroista ja siirsin apukuskin penkin eteen. Sukset tuli onneksi voideltua edellisenä päivänä. Kiire tuli silti. Ehdin lämmitellä vain 15min ennen starttia.

Hannu tuli handlaamaan Yusea starttiin. Se pysyisi kyllä pitämättäkin paikalla, mutta en viittiny riskeerata. Lähtörivissä oli 14 kisaajaa koirineen ja pulkkineen. Lähtösuora oli noin 200m ja loppui mäen päälle. Taktiikka oli selvä. Ekana mäessä. Kun liput oli vaakatasossa ja aikaa paukkuun 15 sekuntia odotin hetken ja aloin laskea Yuselle ääneen VIISI, NELJÄ, KOLME, KAKSI, YKSI… …MENNÄÄN! Yuse lähti ensimmäistä kertaa heti paukusta liikkeelle ja täysillähän se starttaa aina. Päästiin irrottamaan aisasta ekana ja mäkeen ekana. Yritin hiihtää tosi lyhyellä nopealla sauvatyöllä, ettei saatto taakse jäisi pitkäksi ja joku talloisi sauvoja rikki. Haromistahan se oli. Mäen päällä oli sen verran rakoa taakse, että pystyin alkaa hiihtämään kunnolla. Seuraavat vajaa kilometri oli mäkeä ja mutkaa ja kovaa mentiin. Sitten pitkässä ylämäessä taoin peruswassua kovaa kyytiä ja hymyilytti kun reilusti takaa kuului karjuntaa. Siellä rymisteltiin. Toivottavasti ei pahoja kolareita. Pikkuhiljaa vauhti tasoittui, mutta hyvää kyytiä mentiin, pitkälti Yusen ansiosta. En itse uskaltanut hirveen kovaa lyödä, kun kuntopohja oli ohut ja kaksi kovaa kisamatkaa jo takana. Vilkaisin jossain vaiheessa taakse ja yllättäen, yllätys, takana oli Marko Viitahalme ja Rova. Eipä siinä. Rauhassa peruskovaa kyytiä jatkettiin. Tiesin, ettei kannattanut alkaa riehua, koska Rovan täytyi olla hyvä pulkkakoira, koska oli saanut meidän karkumatkan ylämäissä kiinni. Toisaalta Rova oli nuori, ensimmäisellä kisakaudella. Se tulisi todennäköisesti jossain vaiheessa sippaamaan. 5km kohdalla takana oli jo vähän ruuhkaa, Marko ja kaksi ruotsalaista. Hieman myöhemmin Rova kiskoi meidän ohi. Ylämäessä mulla painoi reisi taas aikalailla. Päätin sinnitellä sen verran, että ero pysyisi siedettävä vaihtoon tullessa.

Stadionilla jätin aisaan tarttumisen melkein viimeiseen hetkeen. Kuten olin arvellut Yuse lopetti vetämisen heti, kun tartuin aisaan. Survoin oikealla sauvalla tosissaan, että pääsimme omaan loosiin. Siinä pulkka melko sujuvasti irti ja loosista ulos. Sen jälkeen tartuin valjaiden lenkkiin, mutta Yuse töpötti paikallaan odottaen lähtölupaa. Kiinnitin ensin narun ja sitten annoin luvan mennä, jolloin Yuse painoi kiljuen eteenpäin. Markoa ja Rovaa ei näkynyt enää missään. Arvelin, että viiden sekunnin ero oli muuttunut lähes minuuttiin. Ennen stadionia olleessa pitkässä mäessä jääneet ruotsalaiset olivat aivan kannassa. Yusella oli kepeä jalka. Saimme Markoon  kiinni parin kilometrin jälkeen pitkässä ylämäessä ja seuraavassa mäessä mentiin sitten täysillä ohi. Siinä oli helppo hiihtäjän hiihdellä, kun edessä oli pystyvä koira. Minäkin keskenkuntoisena sain  palauduttua helpommilla osuuksilla, kun Yuse teki suurimman työn. Ohituksen jälkeen oli voimia lyödä löylyä hetken aikaa kunnolla. 2-3km jälkeen vilkaisin taakse pitkässä ylämäessä, ketään ei näkynyt. Jatkoimme samaa menoa loppuun asti, täysillä. Nyt ei tarvinnu enää säästellä. Maalissa tuomari tuli kysymään eksyikö muut. Niitä ei näkynyt pitkällä stadionin penkallakaan. Marko tuli seuraavana maaliin 2,11 perässä. Kolmantena tuli Mats Johanson Akiina`s Eroksella. On se Yuse kova kaveri. Ei väsy. Ja vaikka väsyis, painaa täysillä.

Palkintojenjako oli samaa kaavaa kuin edellisenä päivänä; suomalaiset putsas pöydän. Ja tällä kertaa miehet sai mitalit kaulaan ja naisille kerrottiin, että teidän mitalit tulee sitten postissa perästä… Ei siinä mitään, hienot kisat, vaikka mitalaita oli tilattu liian vähän. Osaispa suomalaisetkin tehdä hommia vähän matalammalla profiililla. Eli järjestää ulkoilmatapahtumia, vaikka kaikki pikkuasiat ei olekaan kunnossa.  Tuskin kellekään jäi paha mieli, vaikka voitettu mitali jäi odottamaan postia.    

Pari tuntia maaliintulosta pääsin starttaamaan auton kotia kohti. Edessä 800km ajoa. Päivä oli kirkastunut, aurinko paistoi ja takaluukkukin aukesi. Soitin vaimolle kotiin, kun olin päässyt Kiirunasta ulos. Siinä turinoidessa älysin katsoa polttoaineen tilannetta ja yllättäen tankissa oli mittarin mukaan dieseliä 40km ajoa varten. Noo, tiesin, että sen jälkeen pystyy vielä ajamaan 50-100km. Puhelu oli kuitenkin pakko lopettaa, en huomaisi kuitenkaan sitä ehkä ainoaa asemaa, joka tulisi erämaassa vastaan. Jossakin ennen Jällivaaraa oli pikkukylä ja kaupan pihassa polttoaineen myyntipiste. Tankin piti olla tyhjä, mutta se otti vastaan vain 27l dieseliä. Jotain kummaa oli…  Vaaroja kivutessa kytkin luisti vain kerran, kun huolimattomasti kaasuttelin. Sensijaan menomatkalla alkanut vaihdelaatikon ongelmat jatkuivat ja pahenivat. Vitosvaihde hyppäsi poispäältä aina, kun löysäsin kaasua tai tuli pieni notkelma ja veto väheni laatikolta. Kulumaa, yllättävää 471 000km ajetulle autolle. Matka taittui mukavasti. Oulun jälkeen Tupoksella oli tankattava taas. Pulkkilassa 80 km etelämpänä kaarsin ABC pihaan ostamaan tuulilasipesunestettä. Puhuin taas rouvan kanssa puhelimessa. Tankkaamisessa oli ongelmia heti alusta pitäen. Pistooli pätki ja kohta diesel alkoi valua auton kylkeä. Kumma homma, putki tukossa? Sattumaa vai ei myös auton polttoainemittari oli hajonnut samaan aikaan. Se näytti täyttä. Soitin kaverille kysyäkseni neuvoa. Sain ohjeet sorkkiä putkea jollain, ehkä läppä oli mennyt jumiin. Päätin jättää sorkkimatta,koska olihan sisään mennyt arviolta reilu 10l ja maahan vain puolisen litraa. Kengille ei roiskunut paljoa. Iisalmessa voisi tankata lisää. Sinne asti pitäisi kymmenellä litralla kyllä päästä. Pian soitti Wille. Kyseli kuulumiset ja semmosta. Pitihän se kertoa akuutti ongelmakin, että polttoainetankin putki tukossa ja löpöä pitäisi jotenkin saada Iisalmessa lisää. Siinä sitten tuntia myöhemmin ajaessa tajusin, että olin tankannut Tupoksella ja tankki oli ollut vaan täysi. Kevyessä dieselin katkussa pysyi hyvin hereillä. Onneksi koirat oli kärryssä eikä niiden tarvinnut haistella minun hölmöilyjä.

Kotona olin yhden tienoossa yöllä 11 tunnin ajamisen jälkeen. Kotimatka oli mennyt hyvin. Kaikesta touhusta huolimatta olin ollut pirteä, eikä väsymys päässyt yllättämään.  Hyvä reissu.