tiistai 21. huhtikuuta 2015

Ripuli, koiran ruokinta ja lopuksi Happy Dog tietoa

Yksi yleisimpiä ongelmia koiran ruokinnassa on ripuli. Ja toisaalta ehkä kaikista yleisimmin ruokinnan onnistumista arvioidaan ulosteen kiinteyden ja määrän perusteella. Pohdiskelen asiaa hieman tutkitun tiedon, omien ja arvostamieni koiraihmisten kokemusten perusteella. Usein ripulointi liitetään nimenomaan kuivamuonaan.

Syystäkin on järkevää seurata koiran ulosteita. Ripuloinnin syitä on useita. Ja ruokintaankin litityen useita. Käyn tässä ruokintaan liittyvistä ripuleista yleisimpiä läpi. Ensin on hyvä ymmärtää muutama asia koiran ruuansulatuksesta.  Koiran ruuansulatuskanava on selvästi lyhyempi kuin ihmisellä. Läpimenoaika on myös lyhyempi. Imeytymisaika ohutsuolessa on lyhyempi. Mahalaukku on suhteessa koiran kokoon valtavan suuri. Koira syö lajityypillisesti nopeasti. Koira on semilihansyöjä eli lihansyöjän ja sekasyöjän väliltä. Koira on samaa lajia kuin susi, mutta sen geneettiset ominaisuudet ruuan imeytymisessä eroavat olennaisesti. Susikin on semilihansyöjä, mutta pääpaino ruuassa on liha. Susi syö saaliinsa kokonaan, sekä isot, että pienet eläimet. Sen ruokavalioon kuuluvat eläimet ovat usein kasvinsyöjiä ja niiden ruuansulatuskanava on usein täynnä kasveja ja viljaa. Mm. jyrsijöillä on aina mahassa ja suolessa sisältöä, että ne säilyvät hengissä. Susi syö näin myös osin sulanutta hiilihydraattia, sokereita, tärkkelystä ja kuituja. Koira on geneettisesti kehittynyt sulattamaan tärkkelystä paremmin kuin susi. Näin koira on pärjännyt ihmisen kanssa vuosituhannet (Nature). Kasvien, vihennesten ja viljojen osat imeytyvät koiralla yleensä varsin huonosti. Niiden imeytyvyys on alle 20%. (Koiran ruokinta ja hoito, Kempe jne.) Kypsentämällä kasvisperäisten hiilihydraattien ja valkuaisen imeytyvyys paranee. Palkokasvien, papujen, herneiden ja soijan sisältämät hiilihydraatit imeytyvät koiralla huonosti ja aiheuttavat kaasuuntumista suolistossa ja ripulia. Soijan sisältämä valkuainen on koiralle hyvänlaatuista, sen biologinen arvo on lähes sama kuin lihalla. Siksi soijaa lisätään usein kuivamuoniin. Ongelmana voi olla soijan hiilihydraattien aiheuttama ripuli. Jos kuivamuonan valkuaispitoisuutta nostetaan soijalla, saadaan ruoka tehtyä edullisesti, mutta hiilihydraattien huono imeytyvyys aiheuttaa herkästi ripulia.

Runsas liikunta nopeuttaa koiran ruuansulatuksen toimintaa.  Ruoka menee nopeammin ohutsuolen läpi. Ohutsuolessa imeytyy kaikki rasvat ja valkuaisaineet. Jos osa rasvoista jää imeytymättä ohutsuolessa, niitä päätyy paksusuoleen, mikä aiheuttaa ripulia. Rasvaripuli on vetistä. Jos valkuaista on ruuassa liikaa suhteessa imeytymiseen tai sen laatu ja imeytyvyys on huono, päätyy valkuaista paksusuoleen. Siellä valkuainen tuottaa ammoniakkikaasua, joka haisee pahalle ja aiheuttaa ripulia. Ammoniakki imeytyy vereen ja menee maksaan hajotettavaksi. Syntynyt urea poistuu virtsan kautta. Ylimäärä valkuaista on turhaa ja kuormittaa maksaa, aineenvaihduntaa ja munuaisia.  Urheilukoiran energiantarve ja valkuaisen tarve on hyvin suurta. Koska ruuan läpimenoaika ohutsuolessa on lyhyt, pitää valkuaisen ja rasvojen olla hyvänlaatuisia ja hyvin imeytyviä, ettei tule ripulia. Lisäksi valkuaisen sisältämien aminohappojen suhde tulee olla oikea. Myös rasvahappojen suhde tulee olla oikea.  Usein ei ymmärretä, että kypsentämättömässä lihassa ja kalassa on hyvin runsaasti valkuaista ja rasvaa. Niiden imeytyminen ja biologinen arvo on erinomainen. Kuitenkin pelkällä lihan ja kalan ruokkimisella koira ei pysy terveenä ja suorituskykyisenä. Pitää osata antaa lisänä oikeat määrät kaikkia vitamiineja ja kivennäisaineita. Varmin konsti onnistua urheilukoiran ruokinnassa on käyttää hyvänlaatuista kuivamuonaa. Näin tullaan proteiinin, rasvan ja ripulin kanssa tekemisiin.  Kun runsaasti lihaa tai kalaa sisältävään ruokavalioon lisätään vahvaa kuivamuonaa seurauksena on usein ripuli. Syynä ei välttämättä ole huono kuivamuona. Syynä on rasvan tai valkuaisen tai kummankin liikasaanti ja mahdollisesti  huono imeytyminen.  Määrät tulee arvioida suhteessa tarpeeseen. Jos ruoka on hyvänlaatuista ja sen sulavuus on hyvä, voidaan käyttää pienempiä ruoka-annoksia ja laihempaa ruokaa ja näin riski ripuliin on pienempi. Liian laiha ruokinta aiheuttaa myös ripulia. Siihen on useita syitä. Yksi on liian iso määrä ruokaa suolessa. Näin kaikki ei ehdi imeytyä ja taas ripuloidaan.  

 Yhteenvetona: ruokinnan tärkein päämäärä on oikeat määrät oikeita aineita. Minkään ravintoaineen tarvetta isompi saanti ei hyödytä. Tilanne on usein päinvastoin. Monen ravintoaineen liikasaanti aiheuttaa ongelmia ja voi haitata muiden imeytymistä. Jotkut ovat jopa myrkyllisiä liikaa saatuna. Eli sopivasti on paras.

Itse teen ruokinnan niin, että käytän hyvin sulavaa koiran täysravintoa, kuivamuonaa. Lisänä käytän joskus talvella, kun treenataan kovaa, rypsiöljyä ja lihaa, kumpaakin pieninä määrinä.
Happy Dog koira ruuissa on kaksi ominaisuutta, joita korostetaan; hyvä sulavuus ja hyvät raaka-aineet. Happy Dogin liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa. Se on Saksan toiseksi myydyin koiranruoka. Ruokia myydään eläinlääkäriasemilla. Ruuan laadusta vastaa Mullerin perheyritys ja sen huippuammattilaiset. Kaikki ruoka tehdään yhdellä tehtaalla Saksassa. Kaikki raaka-aineet testataan ja tarkastetaan huolella.  Misään ruuassa ei käytetä soijaa.

Monet koiraurheilun huiput luottavat Happy Dogiin. Suomessa Happy Dog koiranruokia on käytetty pitkään mm. rajavartioston työkoirilla, palveluskoirilla, metsästyskoirilla, agilityssä ja valjakkohiihdossa. Nyt vuoden vaihteesta Suomeen on alettu maahantuoda Happy Dog profi-line sarjan rekikoirille suunniteltuja ruokia. Niiden valmistuksessa on käytetty samoja laadukkaita raaka-aineita kuin aiemmin maahantuoduissa Supreme ja Natur-Croq sarjoissa. Profi-line ruokien valmistuksessa on painotettu myös edullisuutta. Maahantuoja Dog Trail Oy (koiraurheilu.fi/) tekee kaiken mahdollisimman edullisesti. Ruoka lähtee Suomeen tuoreena heti valmistuksen jälkeen maahantuojan omalla rekalla. Kuormat ajetaan aina täysinä lasteina. Ruuan varastointi on Vantaalla ja myynti on sieltä suoraan jälleenmyyjille tai suurtilaajille (lavatilaukset) suoraan kotipihaan. Näin säilytysaikaa jää kuluttajalle jopa 1,5 vuotta.  TmiDocTrSam on Profi-Line ruokien edustaja Suomessa. Yritys tarkoituksena on myydä ruuat hyvänlaatuisina kuluttajille ja mahdollisimman edullisesti. Toimintaan kuuluu ostajan ohjaus ruokinnassa ja oikean ruuan valinnan ohjaaminen. Ruuan toimivuuden takuuna on viimekädessä Happy Dogin tehdas ja toimitusjohtaja Georg Muller. Tehtaaseen voi olla yhteydessä vaikka suoraan tai oman jälleenmyyjän kautta. Maahantuoja Ninni Stenhäll on kokenut koiraihminen ja tietää koirien ruokinnasta paljon. Tmi DocTrSam omistaja Samuli Nissinen on koiravaljakkohiihtäjä, joka testaa Happy Dog ruokia omilla koirillaan, kahdella alaskan huskylla, kahdella saksanseisojalla ja suursnautserilla. Menneen kauden aikana on menestyksekkäästi testattu profi-line. Happy Dog profi-line markkinointikulut Suomessa ovat hyvin pienet. Logistiikka on yksinkertaista ja edullista. Niimpä Profi-Line ruokien suositusmyyntihinnat ovat Ruotsin vastaavia ruokia noin 20 euroa edullisemmat. TmiDocTrSam tekee ruuista lisäksi hyvät tarjoukset, jos kerralla tilaa enemmän. Hinnoissa päästään hyvin alle kahden euron kilolta.






Varmin, edullisin ja laadukkain tapa ruokkia koira on hankkia hyvää kuivamuonaa ja lisätä siihen tarvittaessa pienempiä määriä lihaa ja tai kalaa ja joskus rasvaa. Hinnassa täytyy huomioida, että raa-an kalan ja lihan kilohinta pitää kertoa kolmella, että päästään samaan verrattavaan kilohintaan kuivamuonan kanssa. Kypsentämättömissä tuotteissa on niin paljon vettä.

Kerron seuraavassa jutussa kokemuksia omien koirien ruokinnasta ja testauksista. Olen ollut erinomaisen tyytyväinen.  Mutta nyt on pakko mainita muutama tyytyväinen Happy Dog Profi-Line käyttäjä Suomesta. Raine Niemi, MD ja LD matkat, Juho Ylipiessa, LD matkat ja rekikoirasafarit, Tuomas Notko SP matkat ja valjakkohiihto, Juha Laine, LD matkat ja rekikoirasafarit Torassieppi huskyfarm, Kimmo Haapanen, MD ja LD matkat, Suvi Koukkari ja siperianhuskyt ja moni muu. Viimeisimpänä MM kisojen jälkeen ja eri ruokamerkkien testaamisen jälkeen Happy Dog käyttäjäksi on päätynyt Riitta Kempe.

Maailmalla on huippumushereita jotka luottaa Happy Dogiin ja käyttävät koirillaan Profi-Linea. Tuore avoimen sprintin maailmanmestari Detlef Oyen, huippu MD-kuski ja tämän vuoden Border Rush voittaja Tom Andres, Legendaarinen Heini Winter tulevat ensimmäisenä mieleen.

Laatua on ja nyt huippuedullisesti! Väitän, että meitä parempaan hintalaatusuhteeseen koiranruuissa ei pysty  Suomessa kukaan. 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Valjakkourheilukoira treenikurssin 18-19.4. ohjelma

Mukaan mahtuu vielä. Kysy paikkaa. 
Yusen SOC voiton kunniaksi ilmottautuminen vielä samalla hinnalla 58€!

 Ohjelma

9.45-10. Ilmottautuminen Heureka, luentosali.
10-10.15 Esittely, tarinaa matkan varrelta...
10.15-11 Urheilukoiran ruokinta ja nesteytys
11-11.45 Koiran liikunta; pennusta vahvaksi aikuiseksi

tauko

12.15 Valjakkourheilun lajit
12.30-13 Väline-esittelyt, vetovyöt, narut, valjaat, tassunsuojat, manttelit,  vaatteet, kengät, pyörät... Eri merkkien ja mallien esittelyä. Valjaiden koon sovittamista.
13-14 Vetoharjoittelu. Miten opetan pennun, aikuisen koiran, eri rotuiset koirat vetämään.  Kuinka harjoittelen itse. Ihmisen treenauksen perusteita.

tauko

14.15-15. Koiran treenauksen perusteet, kunnon peruspalikat.
15.15-16 kisakoiran treenit, resurssien optimointi
16.15-16.45 Kisakoiran ruokinta Happy Dog ruuilla, miten itse teen
16.45-17.30 Lauantain treenit pennuille ja aloittelijoille. Treenisuunnitelma.
Sunnuntain treenit kisaryhmälle ja aktiiviharrastajaryhmälle. Treenisuunnitelma.

 Treeneihin on hyvä varata mukaan itselle sopiva vetovyö ja koiralle sopivat valjaat. Jos et vielä omista välineitä, ei haittaa. Otan mukaan omia välineitä, joita voi lainata. Tauolla voit oma-aloitteisesti tulla kysymään, sovittamaan ja ostamaan koiraurheilu.fi välineitä. Saat ammattitaitoisen ohjauksen sovittamiseen.
Treenit Hakunilassa aloitetaan lauantaina klo 19. Sovimme tarkan kokoontumispaikan luennolla. Ohjeet kannattaa kuunnella hyvin etukäteen. Koirat voivat haukkua ja treenissä puheääni kuuluu huonosti. Kävelemme alkuun yhteislenkin koiria pannasta ja hihnasta taluttaen.  Vedoissa alkuun jokainen koirakko ohjataan ja neuvotaan erikseen. Jos on kaveri matkassa, siitä on apua. Koiralle voi olla hyvä varata jotain innostavaa palkkaa ns. maaliin. Vetoja tulee muutama per koirakko ja matkat ovat lyhyitä 20-200m. Kätevin on juosta itse koiran perässä. Myös potkupyörä sopii hyvin, jos ei halua juosta. Lopetamme ennen yhdeksää.
   
Sunnuntaina aamulla kisaryhmän treenit Hakunilassa 8.00. Aloitamme yhteiskävelyllä koirien kanssa. Sitten verryttelyä urheilijoille ilman koiria. Eli koiralle oltava joku paikka, mihin voi jättää hetkeksi.  Aktiivista venyttelyä ja juosten lihasten aktivointia. Vedot juosten, potkupyörällä tai maastopyörällä. 2-4 vetoa 500-2000m.

Klo 10 aktiiviryhmän treenit.  Tarkoitettu valjakkourheilijoille, joiden koira osaa vetää, mutta jotka eivät halua keskittyä ensisijaisesti mahdollisimman  hyvän kisatuloksen saamiseen. Treenit ensisijaisesti canicrossina. Myös potkupyörä tai maastopyörä sopii. Matkat 200m-3000m. 2-4 toistoa.

Koiria ei saa syöttää ennen treeniä. Hyvä olisi, jos edellinen syöttö on lauantain ryhmän koirille viimeisen kerran aamulla ja sunnuntain ryhmälle la illalla. Sunnuntain koiria voi juottaa aamulla kotona ennen lähtöä 2-3dl vettä tai hyvin mietoa liuosta.  
Varatkaa koirille mukaan juomista.

Tervetuloa. Iloista mieltä! Tapaamme pian.


   Samuli

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

SOC, kolmas kisapäivä ja kotimatka


Sunnuntaina oli aikainen herätys. Paikallista aikaa startti kymmeneltä eli kuudelta ylös Yuse juottamaan. Nyt annoin 7dl ja tuntia myöhemmin 3dl lisää. Keli oli komea, tuuli aika kovasti, sumua ja märkää tihkua ilmassa, vaikka pakkasta seitsemän astetta. Kyllä on Kiirunassa Atlantin ja Gol-virran tuntua. Lumi on huomattavasti kosteampaa kuin Suomen lapissa vastaavaan aikaan vuodesta samoilla lämpötiloilla. Aamupalan jälkeen pakkasin auton. Harmikseni huomasin, että takakontin kontaktikytkin ei toimi, eli luukkua ei saanut auki. Kytkin on itse asiassa toiminut viimeiset pari vuotta vain, jos ei ole lainkaan pakkasta. Edellisenä päivänä olin kuitenkin laittanut toiveikkaana kisapulkan aisoineen kaikkineen auton sisälle olettaen, että aurinko paistaa ja pitää lukon toimivana…

Kisapaikalla oli taas touhua. Koiran ja pulkan punnitusta. Yusen paino oli ikävästi noussut aikaisemmista vuosista yli 25kg:n, joten jouduin nostamaan pulkan painoa kilolla 18,5 kiloon. Yuselle on tullut lisää lihasmassa ja rasvaprosentti oli hieman liian korkea. Mutta tiesin Yusen kiskovan isommankin painon hyvin.

Aurinko ei paistanut. Sain kuitenkin kammettua pulkan aisoineen autosta sivuoven kautta, kun purin puolet muista tavaroista ja siirsin apukuskin penkin eteen. Sukset tuli onneksi voideltua edellisenä päivänä. Kiire tuli silti. Ehdin lämmitellä vain 15min ennen starttia.
Hannu tuli handlaamaan Yusea starttiin. Se pysyisi kyllä pitämättäkin paikalla, mutta en viittiny riskeerata. Lähtörivissä oli 14 kisaajaa koirineen ja pulkkineen. Lähtösuora oli noin 200m ja loppui mäen päälle. Taktiikka oli selvä. Ekana mäessä. Kun liput oli vaakatasossa ja aikaa paukkuun 15 sekuntia odotin hetken ja aloin laskea Yuselle ääneen VIISI, NELJÄ, KOLME, KAKSI, YKSI… …MENNÄÄN! Yuse lähti ensimmäistä kertaa heti paukusta liikkeelle ja täysillähän se starttaa aina. Päästiin irrottamaan aisasta ekana ja mäkeen ekana. Yritin hiihtää tosi lyhyellä nopealla sauvatyöllä, ettei saatto taakse jäisi pitkäksi ja joku talloisi sauvoja rikki. Haromistahan se oli. Mäen päällä oli sen verran rakoa taakse, että pystyin alkaa hiihtämään kunnolla. Seuraavat vajaa kilometri oli mäkeä ja mutkaa ja kovaa mentiin. Sitten pitkässä ylämäessä taoin peruswassua kovaa kyytiä ja hymyilytti kun reilusti takaa kuului karjuntaa. Siellä rymisteltiin. Toivottavasti ei pahoja kolareita. Pikkuhiljaa vauhti tasoittui, mutta hyvää kyytiä mentiin, pitkälti Yusen ansiosta. En itse uskaltanut hirveen kovaa lyödä, kun kuntopohja oli ohut ja kaksi kovaa kisamatkaa jo takana. Vilkaisin jossain vaiheessa taakse ja yllättäen, yllätys, takana oli Marko Viitahalme ja Rova. Eipä siinä. Rauhassa peruskovaa kyytiä jatkettiin. Tiesin, ettei kannattanut alkaa riehua, koska Rovan täytyi olla hyvä pulkkakoira, koska oli saanut meidän karkumatkan ylämäissä kiinni. Toisaalta Rova oli nuori, ensimmäisellä kisakaudella. Se tulisi todennäköisesti jossain vaiheessa sippaamaan. 5km kohdalla takana oli jo vähän ruuhkaa, Marko ja kaksi ruotsalaista. Hieman myöhemmin Rova kiskoi meidän ohi. Ylämäessä mulla painoi reisi taas aikalailla. Päätin sinnitellä sen verran, että ero pysyisi siedettävä vaihtoon tullessa.
Stadionilla jätin aisaan tarttumisen melkein viimeiseen hetkeen. Kuten olin arvellut Yuse lopetti vetämisen heti, kun tartuin aisaan. Survoin oikealla sauvalla tosissaan, että pääsimme omaan loosiin. Siinä pulkka melko sujuvasti irti ja loosista ulos. Sen jälkeen tartuin valjaiden lenkkiin, mutta Yuse töpötti paikallaan odottaen lähtölupaa. Kiinnitin ensin narun ja sitten annoin luvan mennä, jolloin Yuse painoi kiljuen eteenpäin. Markoa ja Rovaa ei näkynyt enää missään. Arvelin, että viiden sekunnin ero oli muuttunut lähes minuuttiin. Ennen stadionia olleessa pitkässä mäessä jääneet ruotsalaiset olivat aivan kannassa. Yusella oli kepeä jalka. Saimme Markoon  kiinni parin kilometrin jälkeen pitkässä ylämäessä ja seuraavassa mäessä mentiin sitten täysillä ohi. Siinä oli helppo hiihtäjän hiihdellä, kun edessä oli pystyvä koira. Minäkin keskenkuntoisena sain  palauduttua helpommilla osuuksilla, kun Yuse teki suurimman työn. Ohituksen jälkeen oli voimia lyödä löylyä hetken aikaa kunnolla. 2-3km jälkeen vilkaisin taakse pitkässä ylämäessä, ketään ei näkynyt. Jatkoimme samaa menoa loppuun asti, täysillä. Nyt ei tarvinnu enää säästellä. Maalissa tuomari tuli kysymään eksyikö muut. Niitä ei näkynyt pitkällä stadionin penkallakaan. Marko tuli seuraavana maaliin 2,11 perässä. Kolmantena tuli Mats Johanson Akiina`s Eroksella. On se Yuse kova kaveri. Ei väsy. Ja vaikka väsyis, painaa täysillä.

Palkintojenjako oli samaa kaavaa kuin edellisenä päivänä; suomalaiset putsas pöydän. Ja tällä kertaa miehet sai mitalit kaulaan ja naisille kerrottiin, että teidän mitalit tulee sitten postissa perästä… Ei siinä mitään, hienot kisat, vaikka mitalaita oli tilattu liian vähän. Osaispa suomalaisetkin tehdä hommia vähän matalammalla profiililla. Eli järjestää ulkoilmatapahtumia, vaikka kaikki pikkuasiat ei olekaan kunnossa.  Tuskin kellekään jäi paha mieli, vaikka voitettu mitali jäi odottamaan postia.    

Pari tuntia maaliintulosta pääsin starttaamaan auton kotia kohti. Edessä 800km ajoa. Päivä oli kirkastunut, aurinko paistoi ja takaluukkukin aukesi. Soitin vaimolle kotiin, kun olin päässyt Kiirunasta ulos. Siinä turinoidessa älysin katsoa polttoaineen tilannetta ja yllättäen tankissa oli mittarin mukaan dieseliä 40km ajoa varten. Noo, tiesin, että sen jälkeen pystyy vielä ajamaan 50-100km. Puhelu oli kuitenkin pakko lopettaa, en huomaisi kuitenkaan sitä ehkä ainoaa asemaa, joka tulisi erämaassa vastaan. Jossakin ennen Jällivaaraa oli pikkukylä ja kaupan pihassa polttoaineen myyntipiste. Tankin piti olla tyhjä, mutta se otti vastaan vain 27l dieseliä. Jotain kummaa oli…  Vaaroja kivutessa kytkin luisti vain kerran, kun huolimattomasti kaasuttelin. Sensijaan menomatkalla alkanut vaihdelaatikon ongelmat jatkuivat ja pahenivat. Vitosvaihde hyppäsi poispäältä aina, kun löysäsin kaasua tai tuli pieni notkelma ja veto väheni laatikolta. Kulumaa, yllättävää 471 000km ajetulle autolle. Matka taittui mukavasti. Oulun jälkeen Tupoksella oli tankattava taas. Pulkkilassa 80 km etelämpänä kaarsin ABC pihaan ostamaan tuulilasipesunestettä. Puhuin taas rouvan kanssa puhelimessa. Tankkaamisessa oli ongelmia heti alusta pitäen. Pistooli pätki ja kohta diesel alkoi valua auton kylkeä. Kumma homma, putki tukossa? Sattumaa vai ei myös auton polttoainemittari oli hajonnut samaan aikaan. Se näytti täyttä. Soitin kaverille kysyäkseni neuvoa. Sain ohjeet sorkkiä putkea jollain, ehkä läppä oli mennyt jumiin. Päätin jättää sorkkimatta,koska olihan sisään mennyt arviolta reilu 10l ja maahan vain puolisen litraa. Kengille ei roiskunut paljoa. Iisalmessa voisi tankata lisää. Sinne asti pitäisi kymmenellä litralla kyllä päästä. Pian soitti Wille. Kyseli kuulumiset ja semmosta. Pitihän se kertoa akuutti ongelmakin, että polttoainetankin putki tukossa ja löpöä pitäisi jotenkin saada Iisalmessa lisää. Siinä sitten tuntia myöhemmin ajaessa tajusin, että olin tankannut Tupoksella ja tankki oli ollut vaan täysi. Kevyessä dieselin katkussa pysyi hyvin hereillä. Onneksi koirat oli kärryssä eikä niiden tarvinnut haistella minun hölmöilyjä.

Kotona olin yhden tienoossa yöllä 11 tunnin ajamisen jälkeen. Kotimatka oli mennyt hyvin. Kaikesta touhusta huolimatta olin ollut pirteä, eikä väsymys päässyt yllättämään.  Hyvä reissu.