Valjakkourheilukoira treenikurssin 18-19.4. ohjelma

Mukaan mahtuu vielä. Kysy paikkaa. 

Yusen SOC voiton kunniaksi ilmottautuminen vielä samalla hinnalla 58€!

 Ohjelma

9.45-10. Ilmottautuminen Heureka, luentosali.

10-10.15 Esittely, tarinaa matkan varrelta...

10.15-11 Urheilukoiran ruokinta ja nesteytys

11-11.45 Koiran liikunta; pennusta vahvaksi aikuiseksi

tauko

12.15 Valjakkourheilun lajit

12.30-13 Väline-esittelyt, vetovyöt, narut, valjaat, tassunsuojat, manttelit,  vaatteet, kengät, pyörät... Eri merkkien ja mallien esittelyä. Valjaiden koon sovittamista.

13-14 Vetoharjoittelu. Miten opetan pennun, aikuisen koiran, eri rotuiset koirat vetämään.  Kuinka harjoittelen itse. Ihmisen treenauksen perusteita.

tauko

14.15-15. Koiran treenauksen perusteet, kunnon peruspalikat.

15.15-16 kisakoiran treenit, resurssien optimointi

16.15-16.45 Kisakoiran ruokinta Happy Dog ruuilla, miten itse teen

16.45-17.30 Lauantain treenit pennuille ja aloittelijoille. Treenisuunnitelma.

Sunnuntain treenit kisaryhmälle ja aktiiviharrastajaryhmälle. Treenisuunnitelma.

 Treeneihin on hyvä varata mukaan itselle sopiva vetovyö ja koiralle sopivat valjaat. Jos et vielä omista välineitä, ei haittaa. Otan mukaan omia välineitä, joita voi lainata. Tauolla voit oma-aloitteisesti tulla kysymään, sovittamaan ja ostamaan koiraurheilu.fi välineitä. Saat ammattitaitoisen ohjauksen sovittamiseen.

Treenit Hakunilassa aloitetaan lauantaina klo 19. Sovimme tarkan kokoontumispaikan luennolla. Ohjeet kannattaa kuunnella hyvin etukäteen. Koirat voivat haukkua ja treenissä puheääni kuuluu huonosti. Kävelemme alkuun yhteislenkin koiria pannasta ja hihnasta taluttaen.  Vedoissa alkuun jokainen koirakko ohjataan ja neuvotaan erikseen. Jos on kaveri matkassa, siitä on apua. Koiralle voi olla hyvä varata jotain innostavaa palkkaa ns. maaliin. Vetoja tulee muutama per koirakko ja matkat ovat lyhyitä 20-200m. Kätevin on juosta itse koiran perässä. Myös potkupyörä sopii hyvin, jos ei halua juosta. Lopetamme ennen yhdeksää.

   

Sunnuntaina aamulla kisaryhmän treenit Hakunilassa 8.00. Aloitamme yhteiskävelyllä koirien kanssa. Sitten verryttelyä urheilijoille ilman koiria. Eli koiralle oltava joku paikka, mihin voi jättää hetkeksi.  Aktiivista venyttelyä ja juosten lihasten aktivointia. Vedot juosten, potkupyörällä tai maastopyörällä. 2-4 vetoa 500-2000m.

Klo 10 aktiiviryhmän treenit.  Tarkoitettu valjakkourheilijoille, joiden koira osaa vetää, mutta jotka eivät halua keskittyä ensisijaisesti mahdollisimman  hyvän kisatuloksen saamiseen. Treenit ensisijaisesti canicrossina. Myös potkupyörä tai maastopyörä sopii. Matkat 200m-3000m. 2-4 toistoa.

Koiria ei saa syöttää ennen treeniä. Hyvä olisi, jos edellinen syöttö on lauantain ryhmän koirille viimeisen kerran aamulla ja sunnuntain ryhmälle la illalla. Sunnuntain koiria voi juottaa aamulla kotona ennen lähtöä 2-3dl vettä tai hyvin mietoa liuosta.  

Varatkaa koirille mukaan juomista.

Tervetuloa. Iloista mieltä! Tapaamme pian.

   Samuli

SOC, kolmas kisapäivä ja kotimatka

Sunnuntaina oli aikainen herätys. Paikallista aikaa startti kymmeneltä eli kuudelta ylös Yuse juottamaan. Nyt annoin 7dl ja tuntia myöhemmin 3dl lisää. Keli oli komea, tuuli aika kovasti, sumua ja märkää tihkua ilmassa, vaikka pakkasta seitsemän astetta. Kyllä on Kiirunassa Atlantin ja Gol-virran tuntua. Lumi on huomattavasti kosteampaa kuin Suomen lapissa vastaavaan aikaan vuodesta samoilla lämpötiloilla. Aamupalan jälkeen pakkasin auton. Harmikseni huomasin, että takakontin kontaktikytkin ei toimi, eli luukkua ei saanut auki. Kytkin on itse asiassa toiminut viimeiset pari vuotta vain, jos ei ole lainkaan pakkasta. Edellisenä päivänä olin kuitenkin laittanut toiveikkaana kisapulkan aisoineen kaikkineen auton sisälle olettaen, että aurinko paistaa ja pitää lukon toimivana…

Kisapaikalla oli taas touhua. Koiran ja pulkan punnitusta. Yusen paino oli ikävästi noussut aikaisemmista vuosista yli 25kg:n, joten jouduin nostamaan pulkan painoa kilolla 18,5 kiloon. Yuselle on tullut lisää lihasmassa ja rasvaprosentti oli hieman liian korkea. Mutta tiesin Yusen kiskovan isommankin painon hyvin.

Aurinko ei paistanut. Sain kuitenkin kammettua pulkan aisoineen autosta sivuoven kautta, kun purin puolet muista tavaroista ja siirsin apukuskin penkin eteen. Sukset tuli onneksi voideltua edellisenä päivänä. Kiire tuli silti. Ehdin lämmitellä vain 15min ennen starttia.

Hannu tuli handlaamaan Yusea starttiin. Se pysyisi kyllä pitämättäkin paikalla, mutta en viittiny riskeerata. Lähtörivissä oli 14 kisaajaa koirineen ja pulkkineen. Lähtösuora oli noin 200m ja loppui mäen päälle. Taktiikka oli selvä. Ekana mäessä. Kun liput oli vaakatasossa ja aikaa paukkuun 15 sekuntia odotin hetken ja aloin laskea Yuselle ääneen VIISI, NELJÄ, KOLME, KAKSI, YKSI… …MENNÄÄN! Yuse lähti ensimmäistä kertaa heti paukusta liikkeelle ja täysillähän se starttaa aina. Päästiin irrottamaan aisasta ekana ja mäkeen ekana. Yritin hiihtää tosi lyhyellä nopealla sauvatyöllä, ettei saatto taakse jäisi pitkäksi ja joku talloisi sauvoja rikki. Haromistahan se oli. Mäen päällä oli sen verran rakoa taakse, että pystyin alkaa hiihtämään kunnolla. Seuraavat vajaa kilometri oli mäkeä ja mutkaa ja kovaa mentiin. Sitten pitkässä ylämäessä taoin peruswassua kovaa kyytiä ja hymyilytti kun reilusti takaa kuului karjuntaa. Siellä rymisteltiin. Toivottavasti ei pahoja kolareita. Pikkuhiljaa vauhti tasoittui, mutta hyvää kyytiä mentiin, pitkälti Yusen ansiosta. En itse uskaltanut hirveen kovaa lyödä, kun kuntopohja oli ohut ja kaksi kovaa kisamatkaa jo takana. Vilkaisin jossain vaiheessa taakse ja yllättäen, yllätys, takana oli Marko Viitahalme ja Rova. Eipä siinä. Rauhassa peruskovaa kyytiä jatkettiin. Tiesin, ettei kannattanut alkaa riehua, koska Rovan täytyi olla hyvä pulkkakoira, koska oli saanut meidän karkumatkan ylämäissä kiinni. Toisaalta Rova oli nuori, ensimmäisellä kisakaudella. Se tulisi todennäköisesti jossain vaiheessa sippaamaan. 5km kohdalla takana oli jo vähän ruuhkaa, Marko ja kaksi ruotsalaista. Hieman myöhemmin Rova kiskoi meidän ohi. Ylämäessä mulla painoi reisi taas aikalailla. Päätin sinnitellä sen verran, että ero pysyisi siedettävä vaihtoon tullessa.

Stadionilla jätin aisaan tarttumisen melkein viimeiseen hetkeen. Kuten olin arvellut Yuse lopetti vetämisen heti, kun tartuin aisaan. Survoin oikealla sauvalla tosissaan, että pääsimme omaan loosiin. Siinä pulkka melko sujuvasti irti ja loosista ulos. Sen jälkeen tartuin valjaiden lenkkiin, mutta Yuse töpötti paikallaan odottaen lähtölupaa. Kiinnitin ensin narun ja sitten annoin luvan mennä, jolloin Yuse painoi kiljuen eteenpäin. Markoa ja Rovaa ei näkynyt enää missään. Arvelin, että viiden sekunnin ero oli muuttunut lähes minuuttiin. Ennen stadionia olleessa pitkässä mäessä jääneet ruotsalaiset olivat aivan kannassa. Yusella oli kepeä jalka. Saimme Markoon  kiinni parin kilometrin jälkeen pitkässä ylämäessä ja seuraavassa mäessä mentiin sitten täysillä ohi. Siinä oli helppo hiihtäjän hiihdellä, kun edessä oli pystyvä koira. Minäkin keskenkuntoisena sain  palauduttua helpommilla osuuksilla, kun Yuse teki suurimman työn. Ohituksen jälkeen oli voimia lyödä löylyä hetken aikaa kunnolla. 2-3km jälkeen vilkaisin taakse pitkässä ylämäessä, ketään ei näkynyt. Jatkoimme samaa menoa loppuun asti, täysillä. Nyt ei tarvinnu enää säästellä. Maalissa tuomari tuli kysymään eksyikö muut. Niitä ei näkynyt pitkällä stadionin penkallakaan. Marko tuli seuraavana maaliin 2,11 perässä. Kolmantena tuli Mats Johanson Akiina`s Eroksella. On se Yuse kova kaveri. Ei väsy. Ja vaikka väsyis, painaa täysillä.

Palkintojenjako oli samaa kaavaa kuin edellisenä päivänä; suomalaiset putsas pöydän. Ja tällä kertaa miehet sai mitalit kaulaan ja naisille kerrottiin, että teidän mitalit tulee sitten postissa perästä… Ei siinä mitään, hienot kisat, vaikka mitalaita oli tilattu liian vähän. Osaispa suomalaisetkin tehdä hommia vähän matalammalla profiililla. Eli järjestää ulkoilmatapahtumia, vaikka kaikki pikkuasiat ei olekaan kunnossa.  Tuskin kellekään jäi paha mieli, vaikka voitettu mitali jäi odottamaan postia.    

Pari tuntia maaliintulosta pääsin starttaamaan auton kotia kohti. Edessä 800km ajoa. Päivä oli kirkastunut, aurinko paistoi ja takaluukkukin aukesi. Soitin vaimolle kotiin, kun olin päässyt Kiirunasta ulos. Siinä turinoidessa älysin katsoa polttoaineen tilannetta ja yllättäen tankissa oli mittarin mukaan dieseliä 40km ajoa varten. Noo, tiesin, että sen jälkeen pystyy vielä ajamaan 50-100km. Puhelu oli kuitenkin pakko lopettaa, en huomaisi kuitenkaan sitä ehkä ainoaa asemaa, joka tulisi erämaassa vastaan. Jossakin ennen Jällivaaraa oli pikkukylä ja kaupan pihassa polttoaineen myyntipiste. Tankin piti olla tyhjä, mutta se otti vastaan vain 27l dieseliä. Jotain kummaa oli…  Vaaroja kivutessa kytkin luisti vain kerran, kun huolimattomasti kaasuttelin. Sensijaan menomatkalla alkanut vaihdelaatikon ongelmat jatkuivat ja pahenivat. Vitosvaihde hyppäsi poispäältä aina, kun löysäsin kaasua tai tuli pieni notkelma ja veto väheni laatikolta. Kulumaa, yllättävää 471 000km ajetulle autolle. Matka taittui mukavasti. Oulun jälkeen Tupoksella oli tankattava taas. Pulkkilassa 80 km etelämpänä kaarsin ABC pihaan ostamaan tuulilasipesunestettä. Puhuin taas rouvan kanssa puhelimessa. Tankkaamisessa oli ongelmia heti alusta pitäen. Pistooli pätki ja kohta diesel alkoi valua auton kylkeä. Kumma homma, putki tukossa? Sattumaa vai ei myös auton polttoainemittari oli hajonnut samaan aikaan. Se näytti täyttä. Soitin kaverille kysyäkseni neuvoa. Sain ohjeet sorkkiä putkea jollain, ehkä läppä oli mennyt jumiin. Päätin jättää sorkkimatta,koska olihan sisään mennyt arviolta reilu 10l ja maahan vain puolisen litraa. Kengille ei roiskunut paljoa. Iisalmessa voisi tankata lisää. Sinne asti pitäisi kymmenellä litralla kyllä päästä. Pian soitti Wille. Kyseli kuulumiset ja semmosta. Pitihän se kertoa akuutti ongelmakin, että polttoainetankin putki tukossa ja löpöä pitäisi jotenkin saada Iisalmessa lisää. Siinä sitten tuntia myöhemmin ajaessa tajusin, että olin tankannut Tupoksella ja tankki oli ollut vaan täysi. Kevyessä dieselin katkussa pysyi hyvin hereillä. Onneksi koirat oli kärryssä eikä niiden tarvinnut haistella minun hölmöilyjä.

Kotona olin yhden tienoossa yöllä 11 tunnin ajamisen jälkeen. Kotimatka oli mennyt hyvin. Kaikesta touhusta huolimatta olin ollut pirteä, eikä väsymys päässyt yllättämään.  Hyvä reissu.   

SOC, toinen kisapäivä

Toinen kisapäivä valkeni kirkkaana. Yön lumisateen ja pakkasen jäljiltä lumi oli eilistä kuivempaa. Sisun juotto 1,2 l reilu neljä tuntia ennen starttia. Kisapaikalla suksien voitelu nyt vähän paremman kaavan mukaan. Sinisellä pohjan puhdistus. Alle Vauhdin LF vihreä. Sitten HF sininen ja pintaan Vauhdin pulveri hfC 21.1. Kantaan Holmenkol kuvioraudalla 0.3 havu. Valmistautuminen meni tänään ihan ok. lämmittelykierrokselta meinas vaan tulla kiire starttiin, mutta just ehdin.

Sisu juos eka kympin ihan mukavaa kyytiä. Lähes parasta Sisua. Stadionin lähellä, kun vastaan tuli viereisellä baanalla muita, alkoi ongelmat, lumen syönti, hangessa kieriskely, ja stadionille piti vielä vääntää komeat paskat, mitä kuuluttaja tietysti innostui selostamaan. Toiselle kierrokselle lähtö oli pehmeää, hetken jo mietin oliko Sisu väsynyt. Minuutin takaa startannut tuli ohi siinä vaiheessa, kun ainakin pari minuuttia oltiin hidasteltu. Mentiin sen perässä kilometri. Vauhti oli niin helppoa, että aloin kannustaa Sisua ohi ja 1km peesauksen jälkeen ohi päästiin ja taas mentiin oikeaa kisavauhtia. Sisu yltyi suorastaan juoksemaan kovaa! 13-15km tultiin sitten 2.11 kovempaa kuin se takaa ohittanut kaveri. Maalisuoralla oli pari hidasta B koiraa edessä joiden ohittaminen oli vaikeaa ja vähän käveltiinkin. Maalissa Sisu oli virkeä. Kova jätkä! Vaan, kun juoksis täysillä muuallakin kuin metsän siimeksessä ja tunturien laella. Sijoitus kolmas. Konkari Marko Viitahalme voitti Spotilla, toinen oli Ruotsin Mikael Henrikson 42s Markon takana ja me sekunnin Mikaelin takana.  Jotta semmosta. Kakkoseen Sisu on loistava.  Juoksee riiviömäisesti. Yksin on vähän vaikeeta välillä.

Kisan jälkeen voitelin sukset ja pulkan uudestaan. Seuraavan päivän startti tulee olemaan kellojen siirron takia kaksi tuntia tätä päivää aikaisemmin.

Illalla oli palkintojenjako ja syömistä. Ihan lepposaa meininkiä. Viitahalmeiden juniori Markus oli rauhallinen pikkuvesseli. Ihan suorastaan kisakonkari otteista päätellen.

Huomenna lähden Yusella yhdistettyyn. Kovaa hommaa, eka 7,5 km pulkalla ja sitten sama kierros narulla perään. Viimeset nousut stadionille on raakaa touhua. Samat baanat kuin maailmancupissa sileän hiihdossa, mutta viimeisin jyrkkä nousu on osittain kierretty.  Kait se on Yusella lähdettävä heti kärkeen työntämään, kun poika on kunnossa. Siinä vaan tietty mietityttää miten ite jaksaa mäet toisella kierroksella.  Ehkä pitää lyöntiä vähän rajottaa ekakiekalla. Jotta huomiseen...

Kiiruna SOC, Scandinavian Open Championship

Tämä vuosi piti olla välivuosi kisojen suhteen. Niin siitä oli hyvin muodostumassakin, kun syksyllä akillesjänerepeämän vuoksi  pidin kolme kuukautta juoksutaukoa ja en treenannut koiria kertaakaan. Joulun jälkeen, kun oli hienot hiihtokelit kävin pari kertaa hiihtämässä koirien kanssa ja huomasin taas miten kivaa se on. Tammikuun alusta olen sitten treenannut koiria höntsäilemällä 2-3 kertaa viikossa.  Treeni on toki koirille ollut kovaa, mutta suunnitelmallisuus on tällä kertaa ollut lähinnä uusien ideoiden miettimistä ja kokeilua. Koirat  ovat kehittyneet huimasti. Yuse on paremmassa kunnossa kuin koskaan ja Sisu juoksee sen parina huikean hyvin. Sisu on kehittynyt yksin vetämisessä ja treeneissä se on mennyt useasti todella hyvin. Merri on ollut apukoirana. Se on juossut intervalli- ja heat -treeneissä poikien parina viimeisissä vedoissa. Nopea narttu tuo hyvin intoa jo vähän väsyneen uroskoiran viimeisiin vetoihin.

SOC haave alkoi herätä tammikuun lopulla, kun vaikutti, että koirien kunto kehittyy nopeasti.

Maaliskuun puolivälin jälkeen ovat hiihtokelit Kuopiossa koirahiihtobaanoilla olleet surkeat. Vähän ollut haastetta miettiä treenit kahdelle viimeiselle viikolle. Niitä taisi sitten tulla kolme yhteensä.

Kisareissu alkoi perinteisesti. Torstaina oli tarkoitus ajaa töiden jälkeen Kiirunaan.  Ajattelin lähteä ajoissa töistä, mutta yllättäen tietotekniikka petti ja jouduin tekemään perushommia nomaalia hitaammin. Varasin majoituksen illaksi Kiirunan Camp Ripanilta, jota järjestäjä oli suositellut. Pääsin lähtemään ajamaan vasta lähellä seisemää illalla. Matka joutui hyvin, mutta Kemin jälkeen alkoi ankara väsymys. Torniossa tunsin etten ole enää ajokunnossa. Onneksi pääsin nukkumaan appiukon luo. Laitoin nukkumaan yhden tienoissa ja kello oli soimassa viideltä. Aamu oli jo valjennut. Tornio oli hiljainen. Oli mukavalähteä ajamaan tyhjää tietä kohti pohjoista. Olin aikonut juottaa Yusen hyvin jo matkalla. Pian huomasin, että vesipönttö oli jäänyt kotiin.  Koko reilun 300km matkalla Torniosta Kiirunaan ei ollut yhtään paikkaa mistää ottaa tai ostaa vettä. ÖverKalixissa risteyksestä kiihdyttäessä vanha kunnon Avensis päästi tehot koneesta. Vanha juttu..moottorin sähköisessä ohjainjärjestelmässä jotain vikaa..se pitäisi poistua, kun ottaa hetkeksi virrat pois. Sama juttu toistui viisi kertaa, mutta lopulta, kun oli silitellut rattia ja taputtanut hellästi kojelautaa Avensin kiitti ja kone hörisi taas normaalisti.

Jällivaaran jälkeen alkoi nousu ison vaaran yli. Lunta vaaran päällä oli paljon, liikennemerkeistä näkyi vain yläreuna lumikinoksen keskellä. Avensiksen kytkin kesti nousut hyvin. Olin vähän jännittänyt sitä, koska kytkin oli luistanut ajossa ensimmäisen kerran jo lähes pari vuotta ja 30 000km aiemmin.

Edellisenä päivänä tekemäni toimintastrategia meni ajomatkalla totaalisti uusiksi. Aina, kun uusi ongelma ilmaantui, meni prioriteetti ja toimintalista uusiksi. Yusen juottamiseen alkoi tulla jo kiire. Kiirunaan saavuttua meni ICA markettiin ostamaan vettä tai kanisteria. Kumpaakaan ei löytynyt. Yuse oli juotettava välittömästi, että se ehtisi pissata kunnolla ennen starttia. Vesihyllystä löytyi kahta erilaista hiilihapotonta kivennäisvettä, joiden tarkempi tarkastelu osoitti, että Mg, Na, K ja Ca määrät olivat hyvin pieniä, kyseessä oli norjalainen lähdevesi.  Eikun siitä Yuselle vettä juottoon.

Olin kisatoimistossa ensimmäinen ilmottautuja. Sitten lähdin suksien huoltoon. Kiirunassa oli ollut edellisenä päivänä hyvin kuivaa ja yöllä oli ollut reilu pakkanen. Minulla oli juuri hiotut sukset (Kuopion raastinrautakelien jällkeen sukset oli ollut pakko käyttää hiottavana) ja pohjustus oli tekemättä. Ajanpuutteessa olin miettinyt yksinkertaisimman voitelustrategian, joka vielä kuivalla pohjoisen lumella voisi olla loistava kisavoitelu. Alle pohjavoide, seuraavaksi Vauhdin LF vihreä (tässä olisi varmaan perus sininen kuitenkin ollut parempi) ja pintaan TOKOn sininen LF. Se on loistava kylmällä kuivalla kelillä. No, se alkoi kuitenkin sataa kosteaa lunta kesken voitelun, enkä enää kerinnyt muuttamaan strategiaa. Onneksi V-P Pyörälä laittoi suksiin kunnon havukuvioinnin kantaan. Onnistunut kuviointi voi vaikuttaa luistoon yhtäpaljon kuin voitelu.  Omat kuvioraudat olivat autossa kaiken romun seassa melkein tallessa. Oma syöminen oli jäänyt heikolle. Jossain välissä soitin Camp Ripanille, etten tullutkaan yöllä, vaan tulisin sitten päivän mittaan kisan jälkeen. 800km ajomatka, huonot yöunet ja huono syöminen ei ollut paras lähtökohta kisaan. Mutta fiilis oli ollut koko päivän hyvä. Tavoitteena oli päästä ajoissa kunnialla starttiviivalle. Homma onnistui.

Yuse lähti painamaan kierrokselle hyvin. Olin ehtinyt hiihtää lämmittelynä vain 5km lenkin. Minulla oli Merri mukana, että olisin sen kanssa käynyt kiertämässä 10km lenkin ennen kisaa. Koiria ei päästettu radalle. Baana oli loistavassa kunnossa. Korkeuseroa mukavasti ja paljon tiukkoja mutkia. Yuse kiskoi pulkkaa todella hyvin ja sain ohjattua sen ilman kaatoja kaikki mutkat. Stadionilla toiselle kierrokselle lähtö oli hieman haastava. Tulin kuitenkin pitkällä narulla, koska uskoin Yusen kuuntelevan ohjeita. Aisaan meneminen yleensä oli sen kanssa vaikeaa, koska sillä on sitten tapana pysähtyä. Toiselle kierrokselle mentii aivan lähtöviivan vierestä. Juuri, kun olimme lähtöviivan kohalla lähetyskone piippasi ja Yuse otti äkkihypyn oikealle ja pulkka haukkasi yhden latumerkin sisään. Sain pulkan nopeasti irti ja lähetin Yusen uudestaan liikkeelle. Kuuluttaja oli selostanut koko stadionille tulon ja ihmetteli kuinka hyvin koira toimi, kunnes tärähti. Toinenkin kierros meni hienosti; koiralla. Minulla oli reidet ihan tukossa. Huono valmistautuminen tuntui päivän kunnossa. Olimme startanneet ensimmäisenä tyhjälle baanalle ja tulimme ekana maaliin. Muut miehet tulivat kaukana perässä. Maija Nivala voitti naisten pulkkasarjan, toinen oli Saara Loukkola sekunnin perässä ja kolmas Maria Viitahalme ja sen jälkeen liuta ruotsalaisia.  Elikkäs Yusesta tehtiin sitten SOC voittaja pulkassa!

Kisan jälkeen palautusruoka Yuselle ja palkintojenjaon jälkeen lähdin kaupungille syömään. Sitten tulin mökille perkaamaan tavaroita autosta. Mökissä istahdettuani alas taju lähti väsymyksen vuoksi pari kertaa. Uni tuli kyllä ihan salamanopeasti.

Sitten lähdin etsimään leirintäalueen saunaa. Sen piti olla jossain alhaalla... Ajelin ympäriinsä, mutten löytänyt sitten räsähti, olin ajanut Aven kunnolla lumihankeen. Lumi oli niin valkoista, että viistoja penkkoja ja tienreunoja oli vaikea erottaa lumisateessa. Kaivoin Fiskarsin lapion koirakärrystä ja selvisi, että Ave oli puoliväliin asti kiilautunut kovan hankiaislumen päälle, ja eturenkaiden alla oli puolimetriä höttölunta... Tunnin kaivettuani Ave oli pikkuhiljaa nytkähdellyt alaspäin ja eturenkaat tapasivat jo maata. Sain kuin sainkin auton hangesta. Siinä vaiheessa piti lähteä juottamaan Sisua seuraavan päivän starttiin. Mutta pääsin  saunaankin ja hyville löylyille! Eiköhän tässä vielä huomiseenkin kisaan selvitä. Huomenna Sisulla naru 15km. 

Jämi SM

Jämin Sm-kisoista on näkynyt ja kuulunut monenlaisia mielipiteitä. Reitti on hengenvaarallinen, baana oli loistava, huippukunnossa, jäinen...

Tavesilla oli ollut hirveän huonoa tuuria sään kanssa aikaisempien SM kilpailujen kanssa. Nyt kaikki toivoimme hyviä kisoja.

Itse ajoin perjantaina yöllä 600 km tullakseni kisoihin. Välivuosi valjakkohiihdossa oli talven mittaan vaihtunut iloiseenseen treenaamiseen.  Olin vakuuttunut viimepäivien järjestäjiltä saadun tiedon valossa, että  ladut ovat ainakin hiihdettävät. Matkalla kisapaikalta tuli uutta tietoa. Reitti on paikoin täysin jäässä ja  pohjaa ohuelti. Keskusteltuani viiden reittiin tutustuneen kilpailijan ja ylituomarin kanssa päätin kääntyä kotiin. Olin aikonut kisata kaverin koiralla, jota olin treenannut SM kisaa varten. En haluaisi vaarantaa koiran terveyttä, varsinkaan kun se ei ole oma. En missään nimessä kehtaisi mennä pokkaamaan mitalia, jos kovimmat kilpakumppanit jää pois reitin vaarallisuuden vuoksi.

Jälkikäteen olen päätellyt kolme varmaa asiaa kisoista ja reitin kunnosta:

1.       Se ei ole ollut huippukunnossa

2.       Se ei ole ollut hengevaarallinen

3.       Reitti on ollut lauantaina huono huippukilpakoiralle

Ja mahdollisesti reitti on voinut vaarantaa koirien terveyden lihasrevähtymäriskin ja tassuvammojen vuoksi. Ymmärsin, että koirat tarkistettiin varsin huolellisesti ennen kisaa. Tarkistettiinko koiria kisan jälkeen? Jos olisi tarkistettu, olisimme voineet todeta oliko kilpailu turvallinen koirille, vai vaarantuiko niiden terveys ja oliko jotain eläinsuojelullisesti arveluttavaa.

Ylilyöntejä on ollut nähtävissä puolin ja toisin. Jäätikön voi yleensä kiertää hiihtämällä ja koiraa ohjaamalla, jos se on toisessa reunassa ja ohjaaja muistaa reittiin tutustumisesta missä kohtaa pahat paikat on.  Sitä en ymmärrä miten näitä reittejä on kutsuttu loistaviksi. Aloittelijoilla ei tietysti ole tietoa ja osaamista arvioida. Kokeneet tekevät kehumisen kiusaamisena ja pillkana niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat ajatelleet koiriensa terveyttä ja kisakuntoa.

Koirien kannalta yksi asia on varma: Tämmösillä liukkailla reiteillä ei huippukisakoiria tehdä. Yksikin paha liukastuminen kovassa vauhdissa alamäessä voi heikentää koiran maksimivauhtia seuraavissa kisoissa. Paljon hyviä kisakoiria on pilattu huonoilla reiteillä treenatessa ja jopa kisoissa. Jos joku pohtii koiransa yllättävän pehmeätä menoa vauhdikkailla osuuksilla syynä on monesti huonot treenit (kisat) liian kovilla vauhdeilla ja mahdollisesti ongelmat, liukastelut alamäissä. Koiran tulee kovassa vauhdissa vedossa aina pystyä luottamaan ohjaajaan ja reittiin. Muuten se ei juokse jatkossa täysiä. Tässä on yksi syy miksi osa ei halunnut kisata.

Jos järjestäjä olisi antanut asianmukaista informaatiota reiteistä, olisi monelta pahalta mieleltä, riidalta ja varmasti peruuntumiseltakin vältytty.

Varmasti herättää katkeruutta se, että mitalistit kehuu kilpaa hyviä reittejä.  Jos sen tekee tietämättömyyttään, niin ok, asioita voi oppia. Jos sen tekee kiusatakseen, on se pahaista piruilua, joka aiheuttaa paljon ikäviä asioita.

Kilpailun ylituomari voi auttaa järjestäjiä arvioimaan reitin kuntoa ja informoimista.  Nyt päätös reitin kunnosta ja kilpailun pitämisestä oli varmasti hyvin vaikea. Ehdottaisin, että jatkossa SPKL kisoihin harkittaisiin kisa-juryä, jossa olisi tuomareiden ja järjestäjien lisäksi kilpailijoiden kokeneimpia edustajia. Kaikille annattaisiin oma sananvalta ja yhdessä päätettäisiin hankalissa tilanteissa miten toimia.  

Mietin mistä nämä kisat muistetaan. Kaunis auringonpaiste-iloisia ihmisiä-säälikisat;sääli koiria -EI vaan riitelystä, riitelystä nämä kisat tullaan muistamaan.

Epäilenpä, että näitä kisoja tullaan vielä puimaan moneen kertaan. Jotta jotain voitaisiin oppia niin toivottavasti osapuolet voivat nousta poteroistaan ja puhua asioista niin kuin ne ovat. Jos yksikin osapuoli puhuu epätotuutta, riitely jatkuu ja ikävät asiat lisääntyvät.

Pysykää totuudessa. Koiratkin tekevät niin, aina. Mutta yhdessä asiassa koirat ovat paljon ihmisiä parempia, anteeksiantamisessa. Ne ei kanna kaunaa.

Katsokaa kuinka koirat nauttivat juoksemisesta ! Katsokaa, ihailkaa ja rakastakaa sitä, elämän halua!

Kurssi käytännön taidoista; kuinka treenaan valjakkourheilukoiran

Pennut 14 viikkoa. Merrille SM hopeaa Canicrossista

Tässä on taas touhuttu. Pennut ovat kasvaneet ja kouliintuneet mukaviksi pikku vesseleiksi. Kaikki ovat päässeet omiin hyviin harrastaviin koteihin. Minulle jäi Simpson, jolla on luksus oltavat mamman poikana Merrin kanssa tarhassa.

Mico, Camilla ja Stefan Jämillä

Jämillä pidettiin lokakuun alussa SM harjoituskisat SHS järjestämänä. Testasin Merrin kuntoutumista 4,2 km reitillä. Merri juoksi Sisun kanssa DS2 luokan mallikkaasti. Päivän pohja-aika kaikki luokat huomioiden. 

Yusen kanssa ajoin 6km reitin pyörällä. Kivaa oli. Yuse juoksi  tyypilliseen tapaansa sata lasissa. Hyvä, nopea ja haastava reitti. 

Sheryl lähti Vehkojalle Camillan kisakoirakouluun. Onnea ja menestystä sinne!

Raisa Heiskanen on harrastanut valjakkourheilua vuosia siperianhuskyjen kanssa. Reisa innostui nyt vauhdista tosissaan. Hän kävi perheensä kanssa tutustumassa Sandieen koko lauman vilkkaimpaan koiraan. Taisi viedä sydämen. Sandie muutti pian Heiskaselle ja kutsutaan niemllä Rilla. Onnea Raisalle ja Rillalle! Saadaanpa nähdä juokseeko Rillan perässä kisoissa vielä todella kiitäjä tulevina vuosina. 

Rilla ja Raisa

Jämin SM kisoihin valmistautuminen oli hieman haastavaa. Omat juoksut oli kulkenu ihan hyvin. Ostin vuosi sitten elämäni ekat piikkarit. Kävin noin kerran viikossa radalla juoksemassa vetoja.Viimeiset VK treenit kulki ihan kivasti. 4 x 1000m 3.27, 3.15, 3.16 ja 3.28. Viimeisin 3.15, 3.03, 3.28 ja 3.38. Jännää miten vanha ukko voi ihastua juoksemisesta ja piikkareista niin paljon. Juoksukilometrit ovat jääneet vähiin,korkeintaan 20km viikossa. Kuitenkin työmatkapyöräily on pitänyt peruskunnon hyvänä.  

Kaksi päivää ennen starttia Sisu juoksi lenkillä täyttä vauhtia takaa minun oikeaan pohkeseen. Pohjelihaksen yläosaan tuli lihaksensisäinen verenvuoto ja jalka oli älyttömän kipeä. 

Kisapäivänä kipu oli vähäisempää ja lämmitellessä se katosi. Canicross kisassa oli vähän tukkoiset jalat, mutta Merri veti alusta loppuun hienosti, enkä kehannut sille kovin huonosti juosta. Limiitillä tultiin koko matka. 4,2 km 12.14 ja sijoitus toinen. SH hopeaa 13 viikkoa 11 pennun synnytyksestä ja 8 viikkoa imetyksen lopettamisesta. Aika sälli se on!

Yuse juoksi lauantain kovalla radalla upeasti koirapyöräilyssä, joka ajettiin aamulla ennen muita luokkia. 6km 10.27 ja päivän paras aika koirapyöräilyssä. En kehdannut itse ihan täysillä ajella, kun piti säästellä jalkoja Merrin kanssa juoksuun. On se hienoa touhua. Hieman on ajaessa aina perhosia vatsassa. Koira juoksee 2-3 metriä eturenkaan edessä. Keskivauhti 35km/h ja huippunopeudet reilusti yli 40km/h. Lukkopolkimilla ajaessa joutuu, joka hetki olemaan täysin skarppina ja seuraamaan koiraa ja olemaan valmiina reagoimaan pieneenkin virheliikkeeseen. Lauantain kisassa naisten luokassa Anna Leena Ylitalon koira Repe oikaisi lopun jyrkässä mutkassa yhden puun väärältä puolelta. Siinä oli tiukkoja hetkiä, mutta onneksi kummallekaan ei sattunut pahempaa.

Lauantaina Johanssonit tulivat Viialasta katsomaan Sheriania. Lassi ja poikansa Jari ovat vanhoja tekijöitä valjakkourheilussa, harrastaneet koirajuoksua ja valjakkohiihtoa. Kumpainenkin ovat olleet voittamassa SM kultaa valjakkohiihtoviestissä vuosikymmen sitten. Sheriann lähti Lassin matkaan Viialaan kasvamaan lenkkikaveriksi ja kisakoiraksi. Onnea Sherille ja Lassille! 

Sunnuntai aukeni märässä sateisessa kelissä. Yöllä oli satanut isot kuralammikot radalle. Yusen kanssa pyörässä oli taas hurjan kivaa. Rapa roiskui ja painettiin kovaa. Nyt piti ajaa jo hieman kovempaa. Pikkumies (24kg) ei ihan pärjää raskaalla radalla isoille koirille. Kuitenkin päivän toiseksi paras aika koirapyöräilyssä. 

Yusen kanssa lähdimme vielä viestiin Simpekin joukkueen avausosuudelle. Minulla oli todella kiire lentokentälle ja työmatkalle Wienin. Yuoksin Yusen kanssa 2 km 5,13, viestin nopeimman ajan. Tulimme vaihtoon noin 40sekuntia edellä muita joukkueita.  Maaliin tultua hipsin suoraan autolle. Syötin koiran ja vaihdoin kuivat kamppeet päälle. Lähdin heti ajamaan kohti Helsinki- Vantaata. Matkalla sain terveisiä, että pojat olivat pitäneet edelleen hyvää vauhtia. KVKS joukkueen ankkuri oli tullut viimeisellä osuudella kuitenkin ohi ja jäimme voittajasta kolme sekuntia.

Ehdin kentälle hyvin. Illalla Wienissä hotellissa suihkuun ja sitten valmistautumaan seuraavan päivän konferenssiin, joka oli täynnä mielenkiintoisia luentoja.
 Wienissä vastasin luentotauolla yhteen puheluun. Valjakkourheilusta innustunut Ari Rastas soitteli ja kyseli vieläkö minulla on pentuja jäljellä. Vastasin, että ei ole. Viimeinen lähti Viialaan. On mulla kyllä kaksi, Simpponi ja Spence itellä. Olin jo jonkin aikaa miettinyt miten selviä kahden pennun opettamisesta ja onnistuuko treenit jatkossa, kun koiria on niin monta. Aikaa on kuitenkin joka vuoksi vähemmän. Lapset kasvaa ja vaativat oman ajan ja touhuamisen. Päätin soittaa vielä Arille ja sanoin sitten, että Spence voisi mahdollisesti olla  saatavissa. Ari otti melko pian uudelleen yhteyttä ja pian oli Spencelle suunnitelmissa uusi koti.

Aletta jättää hyvästit Spencelle

Ari ja Spence

Spence muutti meiltä pari päivää sitten. Onhan se ollut jännä paikka joka pennun lähdön kohdalla, mutta Spence vei kyllä puoli sydäntä. Sillä koiralla on persoonallisuus, kuten ystäväni Dan sanoi. Innokas, rohkea ja reipas seisojan alku. Onnea Arille Spencen kanssa!

Wienistä palattua lentokentällä odotti neljä päivää seisonut auto, joka oli täynnä kuraisia ja hikisiä urheilukamppeita, kenkiä, housuja paitoja, hanskoja jne. Pesua riitti kotona. En malta olla mainitsematta yhtä kikkaa, joka helpottaa  urheilukamppeiten hoitamista. Relaxant Animal hajunpoistaja. Uute, johon on käytetty katajaa. Se estää tehokkaasti mikrobikasvua ja hajun kehittymistä. Parempaa ei voisi olla urheilukenkiin. Purkki pitäisi löytyä jokaisen jääkiekkojuniorin äidin kaapista. Suihkaus urheilujalkineisiin ja pelikassiin silloin tällöin pitää hajut kurissa!